Kuin sain minäkin kuulla: "Ett' oil Ruotiin jo joutunut Josephina joukkoinensa Tullut tännä muilta mailta, Meijän maihen-mieltymääni, Oskarimmo ottamaani, Vahvistamaan meijän valta." Niin läksin minäkin tuonek, Tuonne Haagahan halaisin, Kahtella tätä kaunoista, Tätä Neitoa nähtäkseini, Tätä suloista suen tuloa.
Päivä paisto palavasti, Kuumotteli Heinä-kuussa, Ett' oil varista vaivaa, Tuska suuri tullessamme. Kuin oil aurinko alenna, Päivän sappi laskeeillunna, Niin tuli ilmakin iloinen, Aivan raitis rakkahillen, Suosioksi juur suloinen.
Haagan portiin piästyämme Heitimmo hevoiset siihen, Vaunut moantien varrelle. Ite työnsimm' tylväkköhön, Tepaistimmo tietä myöten Kohti kuninkaan kotia.
Moni mies, moni hevoinen Tässä toistaan kohtaisivat, Seisotteliin tien sivulla. Väki kulki niinkuin virta, Niin kuin lauma lapsillinen Toinen toista seuraisivat.
Kaunis oii tässä kahelia Miehen monen miekkoisia, Valjupäitä vaimoisia, Tyttölöitä monen tuhannen, Jotk oil tulleet Tukhulmista, Kaupunnista tänn karana. Kultahansa kurkistella, Nuoren nuorikon nähhÄkseen.[129]
Haagan mehet mieluisammat, Hänen lehvakkaat lehot Hajotti hyvän hajunsa Koko korven ympärillä. Koivukkoot (jotk oil koreet, Suloiset tällä suvella) Pitivät tätä pyhännä, Juhlahanna julkisilla, Koska saivat sen kunnian Säilytellä seittyisiä, Suojella tätä suloista, Kahen rakkahan välillen Asettaa tämän avion.
Hiljan kuuset kuiskuttivat, Hiljan piättivät petäjät Tosin käyvä toivoamme, Mielestämme meijän mielet. Lausui Hoavat latvoiltansa Lehet salassa sopotti Onnea näitten molemman, Rakkautta Ruohissamme. Lohet niin kuin lammikotkin Soattoivat samat sanat, Ilon ison ilmoittivat. Salmehen sulassa veissä, Tyvennössä saarein tykönä Jouhtenet veti juovia, Sinisiä siivillänsä, Punaisia purstollansa, Jaloillaan monenjuovikkaat; Jotka kiärmeenä kävivät, Juovissansa juoksi yhteen.
Eistaas Sorsat soutelivat, Siiven kynkät kylvittivät, Pesivät joka kynänsä, Joka purston puhtahaksi, Valkeeksi joka varpaansa. Kunniaksi tämän juhlan, Tähän päivään peästyänsä. Emät heilui heinikossa, Riäkyivätten ruohikossa; Pojat pohjahan pulahti, Pisteliivät vein pintaan.
Kalamies, joka kaloja Oli käynyt ottamassa, Puoti onken onnellisen Kitahan suurimmiin kaloin, Isoimihin vein isänniin. Lauloi saalins saatuansa, Lauloi kotiin tultuansa; "Täma iltapa iloinen! Onnellinen, otollinen, Kosk' on kontti jo kotona Täynnä punapurstoisia, Täynnä kauniita kaloja. (Mutt' mitäs ma kontista puhun, Kaloista kauvan juttelen).
Kuin tultiin Linnoa likelle, Lähes Hovin hoitajoita, Niin oli kansoa kauhiasti, Koottunna koko kummasti, Kahtomaani näitä kahta. Kaupunkin Naisväki TÄSSÄ toistaan tunkeisivat, Survaisi sekä sysäisi. Oli armotoin ahistus Väen suuren tunkehissa.