Vielä akkunoin alaten Merimiehet miehuisivat, Talonpojat tappelivat Piästäksensä piällen toisten Lasia hyvin lähellen. Moni kana Kaupunkista, Moni hattupeä-harakka, Jokapa joutui joukkohon, Näihin velhuriin väliin, Tuli kovin kohtatuksi, Tuli pahoin painetuksi, Kouralla juuri kovalla. Viimein piästy pois käsistä Kiiti kyllä kynsiänsä Kuin oil hatut jo hajallaan, Rinta-rievut reväistynnä, Helmukset varsin helpoilla, (Josta pojat paljon nauroi, Piiat ehkä viel' enemmin).
Hovin passarit parahat, Hovin kävyt käskyläiset Sukissansa supittivat, Kenkissänsä käyskelivät. Körtit köytätyt takana, Jos oil juovat juotettunna, Jos oil viivat viitattunna, Koreistut monet koukerot. Mikä kannun kannatteli, Mikä leivän lennätteli, Hätähesti herrain herkut.
Kuin oil ruuvat ruoskinunna, Sukina kukiin suuhunsa. Mitkä oil jälelle jäänyt, Tähteheksi tämän päiväns Niin tuli sana jo samaten 'Lykätä venet vesillen, Terva lauvat lainehillen'[130] Siitten korkea-sukuiset Astui kauniisT kaukaloihin, Joilla laskiit lahen taakse, Tuonek toiseen valkamahan; Jossa nousi Nuorukaiset Rannallen ite Rakkaus. Siinä käv'vät koivukossa, Leikitellen lepikossa, Piiloitellen pihlakossa Vaelsi nämät valitut, Kahet taivaan tapaiset.
Laitettiin laivat takaisin Lainehtimaan lahen peähän, Ite käytiin maata myöten, Rannan teitä tietävästi. Pitkin teitä, poikki potkuin, Myöten uusia uroja.
Kuinpa keäntyi keulat tännä, Kokat kotiinpäin tulivat, Laivat omaan laiturihin, Silloin jouvuttiin jokainen Oskarinsa outtamaani, halittuansa varttumaani, Mutta pettyivät perätin, Jouten tuonnek juoksuttivat. Purjeet tyhjänä tulivat, Haakset ilman haltiansa, Koaret kaunoista vajoolla.
Nämät mokomat molemmat Josephina Oskarineen Maata myöten matkustivat, Käsityksin kävelivät, Ihaillivat tätä iltoo, Tätä ilmoo ihanaksi, Parahaksi tätä paikkoo. Nauroi vielä kuin näkivät, Mitenk väet vehkaisivat Mitenk kansat kahisivat, Kuhisi vähän kukiin, Kuin oil poisi poijistansa, Kahetessa nämät kahet.
Juoni pitkä joukostansa, Kävi jänkytti jalestä. Astuivat niin autuasti Hoikkaisimmat hovin miehet, Lihavimmat linnan miehet Kävi liähätti perästä. Somasti vanhat soturit Kupeillansa kuljettivat Hovin vaimoja valitten Mitk' oil soaneet soalihiksi, Voitoksi monen voitetun. Tytöt nuoret typittivät, Kepein kenkin keikahtivat, Hienot helmukset helisi. Iskiin silmänsä sinisen Nuoillen nuorillen uroillen, Suloisillen sulhaisillen, Jotka nauroi noama-suulla, Parta-viiksillä vihelsi. Vaimot vanhat ne vaelsi Niin kuin ämmät ähkyisillään, Niin kuin vanhat voivuksillaan, Mikä suutansa supisti, Mikä levitt' leukojansa, Irvisti vanhat ikeneet. Höyhenillä häyhettynnä, Heinen-päillä peitettynnä, Pää oil purstoksi pujottu, Heiluvaksi hännähäksi.
Tullessansa linnan luokse Oli keot, kankaat kaikki, Pihat piripintanansa Täynnä väkiä paljon, Kansan kanssa kaikellaisen. Minä mies poloinen poika Seisotteliin matkan peässä Mäin töyrällä kökötin. Tyttäret[131] minun turvissain Kaukoapa kahtelivat Mitenk renkit rehvaisivat, Mitenk herrat hernyisivät Piästä Oskarin ohillen, Tiellen hänen tiettyvillen.
Kuin kulkivat kaikk ohitten, Siirsivät meijän sivuitten, Prinsi pian silmillänsä Tapaisi meijät jo takana Mehän luonna seisomasta. Keänsiin kohta niin kevakast, Poikkeis poisi poluiltansa Kohten meijänkin mäkee.
Kaikki kahtoi karsahasti, Ihmitteli ite kukiin: