'Mihinkä tuo nyt mänööpi, Viepi Neijon vieressänsä? Mehtääkö, vai männykköhön, Vaanko tuonek varvukkohon, Korven koreen korjuhulle, Sisään sinisen lepiston?' Tuopa tuli mun luokseini, Kysytteli, kuulusteli; 'Millon tulimmo Tukhulmiin? Viivytäänkö viikon tässä?' Lausutteli, lasketteli Niitä näitä lausumia.[132] Minä puhuin puolestaini Mitenkä oli asiat, Minun kurja laitoksiain. (Siinä saimmo kaikitekkin Näitä kahta nähtäksemme, Kuuleskella heitä kukiin).
Väki että kansat kaikki Jotka juoksivat jalestä, Perkaisi heijän perästä, Aattelivat kumma tuokin
(Oikein outo mielestämme) Kuin rupeisi tuon puheille Poika-miehen pakinoillen! Mistä se on? — Mikä se on? Kusta tuokin lie kotoisin? Jok oil kehno meijän kieleen, Sanoissamm' varsin typerä. Murtaisi kuin muukalainen Meijän puhtaimmat puheet Pani tuo pakana pahasti."
G—nd.
HELLAS.
Vuonna 1826.
Paritur pax bello.
Mikä nyt ylhällä jyrisee, Tapahtuneen taivahassa, Koska kuuluu Ukon eäni Paukkuavan niin pahasti, Käyvän kovin korvassaini? Iässä on pilvet pimiät, Paikka paikoin pakahtuneet, Kountuneet yhteen kohtaan; Etelässä vielä enemmin. Tuonek tulet tuiskuavat, Leveykset leimahtavat, Iskekseen itä-etelään. Sinneppä myrskyt nyt mänöovät, Raukenoovat nämät rajut.
Päivä nousi petääköstä, Männykköhön mäni alas; Viel' oli voattehet veressä, Silmät lepässä liehtyneet. Muutoin oli muoto musta, Surullinen hänen syvän.
Koska nyt kuukin katoisi, Taivaan tähet taukoisivat Otavat jo maillen männeet, Sammunet joka säkenä, Niin rupeisi niin rutosti Mustentumaan muualtakin, Tuimentumaan joka tuuli, Joka reuna rietauntumaan. Ukko jyryi jyskytteli, Paukkui kovast pilven peästä, Päiviin räystäitä räjähti, Jotta taivaat rutisivat, Koaret kaikki vaikenivat, Ponnistuivat ilman pohjat.