Valitetaan aina ettei luetak kyllä tätä henkellistä kirjoa, mutta ei sanotak syytä tähän vastahakoisuuteen. Harvat meijän vallas-väestä ja ymmärtäväisen kansan seävystä mieltyyvät semmoiseen kirjaan, kussa meijän henkelliset asiat toimitetaan kelvottomalla ja selittämättömällä kielellä.[252] Yksinkertaiset lukee, eivätkä ymmäräk. Koko papillinen seäty, jonka asia on selittämään ja toimittamaan meillen näitä taivahan toteita — mitenkähän tätä tehnöön, kuin heijän peä-kirjansa, jota hyö hyväksi kiitteä, sekä kielestään että keännöksistään on näin viheliäinen ja puutoksen alainen? Merkillinen on että näillä ajoilla, jollon niin paljon on tehty valaistuksen levittämiseksi muissa tieto-muksissa, tehhään näin vähä näissä henkellisissä; ja koko kumma, että kansan autuuen oppi ei ouk tullut kielen puolestakaan korjatuksi ja paremmin harjoitetuksi, kuin oli satakunta vuotta siitten.[253]
Koska Englannin Bibla-Toimitus-kunta ensin rahallansa autti, ja kirjoillansa yllytti meitä levittämään Jumalan sanan parempata tuntemista Suomenkin moassa uusiin Roamattuin painattamisella, koska yksinnäiset että yhteiset rahan-koottamiset tähän tarpeisehen tarkoittivat, niin lie heijän mieli ollut, soaha tämän opin-kirjamme oijaistunneeksi, ja paranetuksi niistä kielen virheistä ja villityksistä, jotka turmelivat Jumalan sanan meillen, ja jotka löytyi näissä vanhoissa painoissamme. Tätä oisi monikin toivonut, liiaksikin koska tätä uutta muka painamista ei ainoastaan aivotettiin hyväksi tämän aikuisillen, mutta tulevillenkin suku-kunnillen, ja sen tähen tehtiin pysyvillä yhteen-juotetuilla paineilla (med stående stilar). Korjoammehan myö vuosittain huoneitamme, voatteitamme, ja muita tarpeitamme, — miksemme kielteämmekin korjoa, ja näitä henkellisiä tarpeitamme niissä kirjoissa kussa heitä toimitetaan meillen? Vai luultaneenko niiten miesten olleen Ennustajoita, eli muita heijän mokomia, jotka ensin toimittivat meillen näitä Suomennoksiamme, jotta heijän muka suussa oisi jotakuta Jumalista, johon meijän ei sopisi puuttua?[254]
Tahi uskottaneenko Jumalan sanan kadottavan arvonsa ja voimansa, jos sitä toimitettaisiin selvemmellä ja kunnollisemmalla kielellä? Eli — mitä uskotten syyksi tähän puuttumattomuuteen meissä, soaha tämän autuan kirjan kunnollisesti Suomeksi toimitetuksi? Syy siihen on epäillämätäk tämä meitä häväistävä huolimattomuus omasta puheestamme, joka sallii hänen moahaan sortamista. Niinkuin tätä ei kahotak miksikään muissa asioissa, niin tätä arvataan, henkellisissäkin, halvaksi ja kelvottomaksi. Tuosta neätten jo esimerkin vahinkosta, toisella puolla, ja voiton — toisella, tästä meijän kielen polkemisesta vai ylösharjoittamisesta kirjallisessa tarkoituksessa. Tästä on selitettävä (jota muuton oisi kamala ehkä ymmärtämään) että painettiin uuestaan näitä kehnoja keännöksiä, vaikka meillä on kahet (ellei kolmet) Piispaat,[255] Neuoittelemuksineen (jemte sina konsistorier) jotka pitivät huolta heijän julkenemisesta. Tästä on ymmärrettävä, että vaikka meillä on vähimmäksikin seihtemättä sataa pappia, joihen virka voatii heijät toimittamaan, ja meillen selittämään, näitä Roamatun sanoja, joita vuosittain luetaan ja luetetaan, niin eivät ouk niin paljon työskentelleet tässä Herran viinan-tarhassa, että oisivat ies kitkenneet ja pois-noukinneet ne takiaiset ja orjan-tappurat, jotka tärväävät tämän henkellisen laihon; mutta kiittäävät hyväksi tämän vanhan kylvön, peästäksensä tekemästä uuen, ja ylistäävät tätä kelvotonta kielen-käyttämistä, jota kunnioittaavat sitä uhommin, kuta vähemmin ovat miehiä sitä käsittämään.[256] Tästä meijän vanhasta Suomennoksestamme, ja hänen puolistajoista, sopii — niinkuin Cicero sanoo: " Quod item in poëmatis, et picoris usu evenit, in aliisque compluribus, ut delectentur imperiti, laudentque ea, quæ laudanda non sunt, ob eam, credo, caussam, quod insit in his aliquid probi, quod capiat ignaros, qui iidem, quid in unaquaque re vitii sit, nequeant judicare ".[257]
Paljastaksemme tätä kielen kehnoutta, ja avataksemme heijän silmiä jotka eivät niäk asiassa totuutta, olemme uskaltanneet ottoo koittelemuksemme alle tutkittavaksi — yhen luvun meijän äsken painetusta Uuvesta-Testamentistämme, ja variten vasta valinneet kirjan alusta, kussa on arvattava, kielen käyttäjöin enin toimeensa tarkoittaneen hänen Suomentamisessa. Työ oletten löytäviä harvaat värsyt, kussa ei tavatak isoja virheitä ja puutoksia, sekä kielen että keannöksen puolesta; ja ouoistutten ehkä että, vielä näinnä päivinnä, Jumalan sanaa pietään tällaisessa harjoitamattomassa tilassa. Se tuloo luettavaksi meillen häpiäksi, että tämä Karjalainen, synkästä Venäjästä, on näissä asioissa osottanut parempoa tointa, kuin myö Suomen-miehet;[258] ja meillä on tok' omat Opistot ja opin-laitokset, meillä löytyy monet Biblan-seurat[259] meillä palkitaan variten vasta ison joukon Oppineita ja Opettajoita varsin näissä perustus-kielissäkin — ja meillä on vieläik Suomen-kielinen Luettaja Opistossamme, Suomen-kieliset Tulkit hallituksessamme, ja — kuitenkin heitetään peäasioa toimittamatak; nimittäin Jumalan sanan käyttämistä selvällä kielellä.[260]
Tämä meijän Roamatun Suomentamus-juttu pois-juohutti meijät puhumasta näistä Karjalaisista, joihen kieltä olemme tässä tarkoittaneet.[261] Heijän olosta ja elämästä tunnelmin varsin vähä.[262] Joh. Gottl. Georgi, joka jo v. 1770 matkusti Venäjän moassa, kirjuttaa kirjassansa Beschreibung des Russischen Reichs (Painettu Königsberg 1798, 2 T.) p. 167, Tvérin Kuvernista: "Isompi osa asujammista, tämän Kuvernin, on jo kauan ollut Venäläisiä.[263]; Beschelzkissa, ja muutamassa toisessakin moakunnassa (kretsar)[264] löytyypi myös paljon Inkermoanlaisia Suomalaisia, eli Ischoriloita, kaikki, muutama ehkä mainihtamata, ovat Venäjän 'uskoisia'. Siitten puhuu hään (179 p.) varsin tästä Beschetzkin moakunnasta, ja sanoo; (ensin kaupunnista) Beschetzk on raketta Mologan kymin varrella. Tvéristä luetaan tähän 121 (Venäjän) virstoa, pohjan itä-pohjosehen. Tässä löytyy 459 taloa, ynnä 152 (kauppa-) puotia, ja vanhoin Sotamiesten elatos-kyleä (eine Invalidenslobod)." Siitten puhuu hään moakuunasta, ja sanoo: "Viimeisessä väen luvunlaskussa löytyi tässä moakunnassa 38,192 miehellistä henkeä, ja 38,651 vaimollista, eli yhteesehen 76,807 asukasta [265]. Miehistä oli 205 Vallas-väkee, 12,681 Herran- ja 24,401 Ruunun-talonpoikoa (mitenkähän tämä lasku käynöön?) Suurin osa talonpoijista ovat Ischorilaisten sukua. Tässä moakunnassa löytyy 71 kirkkoa, 66 Vapaallista Herras-kartanoa, 219 Herroin alasta, ja 337 Ruunun alasta, kylee, 1 Palttinan kutomus-paikkoa, 1 Lasin sulaus-majoa, 1 Vihtril-öljyn kiehutus-huonetta, ja 2 pientä hevoisten kasvatos-paikkoa."
Niistä Novgorodin Kuvernissa löytyvistä Suomalaisista, luetaan p. 146: "Leänin asujammet ovat jo aikoa olleet isommalta osaltaan Venäläisiä, niissä pohjoisimmissa moakunnissa[266] löytyy myös paljon Inkerinmoanlaisia Suomalaisia, eli Ischoria, joista muutamat ovat vieläik Lutheriläisiä, voan toiset jo ruvenneet Venäläiseen uskoon."
Niistä Pleskovin Kuvernissa[267] asuvista Suomalaisista kirjuttua hään p. 135: "Asukkaat (tässä Kuvernissa) ovat jo kauan olleet enemmältä osaltaan Venäläisiä; mutta löytyypi myöskin paljon Ischoriloita, luoteisemmassakin moakunnassa Lettilöitäkin".
Mutta se ei ouk ainoastaan näissä, tässä nyt nimitetyissä, Venäjän pohjoisemmaisissa Kuvernissa kuin löytyy Suomalaisia, heitä kuuluu vielä löytyvän muuallakin, vähä kussakin paikassa, hajoitetut ympäriin tässä laveassa valtakunnassa. Kuulin Köpenhaminassa, vuonna 1824, Herra Opettajan Rask toistavan, tavannesek välittäin aina Suomalaisiakin, kuin hään, kulkeissaan läviten Venäjän moan, matkusti Persiaan päin. Hyö olivat asunneet itekseen, omissa kylissään, erillään Venäläisistä, isoissa mehissä, kussa, puhuissaan omoa kieltänsä, elivät meijän moan tavalla. Muuta ei häänkään heistä tuntena. Tiijetään Tarinamuksestamme, tavan muinon olleen, sota-aikoina, Suomesta ja Virosta pois-kulettoo paljon moa-rahvasta, jota vietiin Venäjäseen, kussa hajoisi niin ettei tiijätäk — mihin lie joutunnut. Eivätkä myökään ouk paljon heistä kysyneet. Ei niinkään paljon, että oisimmo ies kuulustellut näistä vanhoista moamiehistä, jotka ovat omaisiamme. Myö elämmö heistä samassa tietämättömyyessä kuin tästä Ruohtiin, Noriin, ja Amerikkaan pois-joutuneesta Suomalaisesta suvusta. Kuin käveltiin heinän-karvoja, kova-kuoriaisia, ja linnun-poikia ettiskelemässä meren Mustan rannoilla, niin eihään tuo oisi ollut poikessa, kuulustella näitä tien-varrella siellä löytyviä Suomalaisia kansoja. Mutta niin se on ainaik: sillä, jolla ois hyvä tahto, ei ouk vara ja tilaisuus; ja jolla toas tätä löytyy, sillä puuttuupi mieli! Myö olemme kirjoista kyllä hakeneet tietoa heistä, niin paljon kuin suinnik mahollinen; mutta sitä ei soa täyvellistä, ilman siellä käymätäk.
Ensimmäisessä Osassammo luettiin jo 392:sellä puoliskolla, näihen Suomalaisten 1718 vuuen paikoilla, olleen kaupaksi Tartarin ja Bucharin maissa, Mustan ja Kaspin -meren tienoilla. Soahaan vasta kuulla muutaman osan heisiä kulkenneen Bogin, Dnisterin, Pruthin ja Donauin virtojen poikki ja yliten Balkanin vuoria, tunkenneen Turkinkin moahan; samonneen Constantinopeliin ja sieltä Bosphorin salmen ylitek vajuneet Aasiaan; kussa hajoisivat muihin äkkinäisten kansoin joukossa; mutta joista vielä tavataan Anatolian moassa monta kylee selväitä Suomalaisia Smyrnan kaupunkin seytyvillä.
Mitä nyt näistä Venäjän eteläisimmissä maissa löytyväisistä Suomalaisista tuloo sanottavaksi, niin tahomme, lupauksemme jälkeen, tässä toimittoo niitä tietoja, jotka olemne heistä käsittäneet.