Päässäni välähti yhtäkkiä valoisa ajatus, kun kuulin paterin kysyvän, oliko kenraali leirissään. Soturilla oli siis tuoreita uutisia sieltä, jopa niin tuoreita, että kuulosti kuin hän itse olisi juuri sieltä saapunut, sillä ei kai alhaalla kellarissa voinut kaikki olla valmiina, eikä hän kai voinut siellä tietää kenraalista mitään, mitä eivät liittolaisetkin jo olisi tunteneet, jos soturi olisi tullut tavallisia teitä ja ollut ainoastaan piilossa kellarissa. Oli ilmeistä, että hän tosiaankin nyt saapui vihollisten leiristä ja ainoastaan ennen tuumattua hanketta viimeistelläkseen. Täytyi siis olla salainen yhteys maan alitse tämän talon ja vihollisten välillä.
Tämä selkeni minulle kuin salaman valossa, ja samalla tein itselleni kysymyksen, mihin minun nyt oli ryhdyttävä. Ensi kuohahduksessani aioin hypähtää esiin ja yhdellä iskulla kukistaa nämä kaikki kolme, joka kai olisi minulle onnistunutkin, kun he eivät voineet lainkaan aavistaa läsnäoloani. Mutta yhtä nopeasti syntyi päässäni kysymys, mitä sillä voittaisin. Jos vihollisen tarkotus oli tämän salaisen käytävän kautta äkkiarvaamatta hyökätä kaupunkiin, niin en suinkaan estäisi heidän hankettaan raivaamalla nämä kolme pois tieltä.
Tässä täytyi panna suuremmat voimat liikkeeseen. Mutta jos se tapahtui liian myöhään? Tämä ei kuitenkaan ollut otaksuttavaa, kun vihollisten sotavoimat saattoivat vasta olla lähdössä. Nämä ajatukset välähtelivät nopeammin kuin niistä voi kertoa. Mutta minä paloin kärsimättömyydestä, kuinka pääsisin pois pihasta ja ruotsalaisen käskynhaltian luo kertoakseni hänelle, miten asiat olivat.
Pater oli kuitenkin katsonut hyväksi avata jälleen suunsa. Hän tosin sanoi sanansa kuiskaamalla, mutta sentään olivat ne yhtä teräviä ja kovia kuin kuullessani hänen puhuvan Elbingissä.
"Olisi hyvä, ratsumestari", sanoi hän, "jos tämä asia voitaisiin lykätä."
"Mahdotonta", vastasi ratsumestari, "mahdotonta! Se tärvelisi koko suunnitelman."
"Sanotaan, enkä minä pidä sitä uskomatonna, että kuningas itse saapuu tänne, ja silloin…"
"Silloin olisi kai kaikki hukassa", keskeytti ratsumestari vilkkaasti, ja olin kuulevinani, kuinka hänen huulensa vetääntyivät hymyyn.
"Sinä olet lapsi, poikani", jatkoi pater, "ja tyydyt yhteen osteriin haavissasi, vaikka voisit saada helmisimpukankin."
"Mutta minulla on kenraalin käsky", sanoi ratsumestari kiirehtien. Epäilemättä piti hän arvoisan paterin himmeää viittausta jonakin mahdottomana päähänpistona, josta hän tahtoi päästä niin pian kuin mahdollista, jottei suotta haaskaisi aikaa.