"Kenraalin, ystäväni, — toivoisin vain, että saisin tavata hänet, hän ymmärtäisi paremmin mitä täällä on vaarassa ja mitä voitettavissa… Otan kuitenkin sen vastuulleni, antakaa tämän yön mennä, antakaa kuninkaan saapua, ja ensi yönä voitamme me voiton, joka lopettaa sodan yhdellä iskulla ja torjuu monta vaaraa ainoalta autuaaksi tekevältä kirkolta."
"Mutta jos kuningas ei tulekaan…"
"Jos hän ei tule!"
"Niin, ja jos, mistä pyhä neitsyt varjelkoon, sillä välin tulisi tunnetuksi, minkä nyt tietävät ainoastaan muutamat harvat…"
"Ei, ei," huudahti kauppamies innokkaasti, "antaa asian mennä menoaan.
Siinä on kylliksi voittoa, kun Braunsberg pelastetaan kuningas
Sigismundille."
Pater ei virkkanut mitään, joko siksi ettei hän tahtonut enempää tuhlata sanoja näille miehille tai siksi ettei hänellä ollut mitään väittäneistä ratsumestarin viimeistä lausuntoa vastaan. Tämä kysyi vielä kerran, joko nyt miina laukaistaisiin, ja kun mitään vastausta ei kuulunut, avasi hän kellarin oven ja katosi.
Minä seisoin kuin neulojen nenillä, mutta tuskin olivat pater ja kauppamies taasen jääneet kahden kesken, kun edellinen lausui:
"Seuraa minua, kauppamies Cleve… meidän täytyy myös mennä leiriin.
Tahdon sentään nähdä, eikö kenraali ole tavattavissa."
Kauppamies teki muutamia vastaväitteitä, mutta hänen täytyi vihdoin vaieta järkähtämättömän paterin edessä, ja niin katosivat hekin kellarin ovesta. Kuulin kuinka avainta väännettiin ympäri sisäpuolelta ja kuinka heidän askeleensa loittonivat kiviportaita alaspäin.
Nyt olin minä vapaa toimimaan.