"Nauharuusu, jota kannatte, on minun!" virkkoi prinssi. "Suvaitsetteko selittää, kuinka se on joutunut käsiinne?"
Kapteeni Rutgerin suusta kuului kummallinen ääni. Se oli itse asiassa ainoa tapa, jolla hän katsoi soveliaaksi ilmaista hämmästyksensä ja epäilyksensä prinssin järkeen nähden; mutta sitä saatettiin myös pitää petturin yrityksenä käyttää tilaisuutta hyväkseen ja pelastautua vastaamasta.
Lopulta menetti kuningaskin kärsivällisyytensä, ja hän sanoi, vaikkakin vielä hymyhuulin:
"Jollei nauharuusu ole teidän, kapteeni Rutger, niin voittehan helposti tehdä selon, mistä ja kuinka sen olette saanut."
Nyt vihdoinkin pälkähti kapteenin päähän ottaa hattu päästään katsoakseen itse, mitä perää puheessa saattoi olla, tai oikeammin — sillä hänen naamansa osotti täydellisintä vakuutusta, että hänen hattunsa oli yhtä viaton kuin hän itsekin — osottaakseen kaikille, että mitä kaikkea tässä hatussa mahtoi ollakin nähtävänä, niin ei siinä ollut mitään nauharuusua ja kaikkein vähimmän prinssin.
Tuskin oli hän kuitenkaan saanut hatun käteensä, kun hänen silmänsä sattuivat nauharuusuun.
Ja hän pudotti kädestään hatun, ikäänkuin sen kopassa olisi piillyt käärme. Kuningas ei voinut olla hymyilemättä, mutta merkillistä kyllä ei prinssi muuttunut lainkaan leppeämmäksi eikä tullut näistä muiden mielestä pettämättömistä merkeistä lainkaan vakuutetuksi, ettei kapteeni tiennyt tällaista koristusta olevan hatussaan. Mutta prinssiä suututti jo se, että hänelle niin kallisarvoinen nauharuusu oli voinut joutua sellaisiin käsiin kuin kapteeni Rutgerin, ja tämän tähden ei hän ollut lainkaan taipuvainen katsomaan asiaa paremmassa ja kapteenille edullisemmassa valossa.
Kuningas, joka nyt sai minut näkyviinsä, viittasi minulle, että ottaisin ylös hatun, jonka minä annoin hänelle, ja hän otti omin käsin nauharuusun, joka oli kiinnitetty neulalla, sekä ojensi sen kohteliaasti hymyillen prinssi Ulrikille, ikäänkuin olisi toivonut täten saavansa hänet leppeämmälle tuulelle. Mutta jos tämä oli kuninkaan tarkotus, niin epäonnistui se täydellisesti.
"Teidän majesteettinne", sanoi prinssi, "kunniani ei salli minun jättää tätä asiaa sikseen, ennenkuin kapteeni Rutger on antanut minulle täydellisen selityksen, kuinka hän on saanut nauharuusuni. Jollei hän sitä voi, ratkaiskoon teidän majesteettinne itse, ansaitseeko hän, että häntä siedetään kunniallisten miesten joukossa."
Kuninkaan kasvoilla vilahti mielipahan ilme, vaikkakin hän säilytti koko ystävällisyytensä pelätyn naapurikuntakaan poikaa kohtaan.