Hän ei kuitenkaan ollut ehtinyt kulkea monta askelta, ennenkuin hän kohtasi leskikuningattaren itsensä, joka tuli kävellen parin valtaneuvoksen kera ja sattumalta keskusteli heidän kanssaan samasta asiasta. Hän ei tahtonut millään ehdolla sallia, että hänen poikansa nostaisi muutaman alamaisensa tyttären valtaistuimelle, jossa hän olisi itsensä leskikuningattarenkin yläpuolella; ja tässä hänen pyrkimyksessään yhtyi häneen monta apulaista, joiden joukossa ei kateus ollut vähäisin; sillä yksikään muista korkeista suvuista ei tahtonut sitä kunniaa suoda tapahtuvaksi Brahe-suvulle.
Mutta nuorten rakkaus näytti olevan lujempi kuin vanhan leskikuningattaren tahto, vieläpä kaikkien sukulaisten ja ystäväinkin tahto lisäksi. Ja mitä selvemmin saattoi nähdä, ettei kuninkaan mieltä saatu muuttumaan, sitä kiihkeämmäksi ja innokkaammaksi kävi vastustus, sitä kovemmaksi ja katkerammaksi leskikuningatar, joka ei ainoastaan sallinut hoviväkensä vainota kuninkaan morsianparkaa pistosanoilla ja pilkalla, vaan itsekin väliin näytti esimerkkiä. Hän suuntasi nyt kulkunsa lehtoon, jossa Ebba neiti ja hovineitsyet olivat, ylväänä ja synkkänä kuten pilven varjo, kun se lähestyy niityn kukkia.
Hänen terävä silmänsä näki kohta, kuinka täällä olivat asiat, näki myöskin, kuinka Ebba neidin silmät suuntautuivat häneen rukoillen hartaasti apua; mutta hänen kasvojensa piirteet kovenivat vain yhä enemmän, vaikka suu hymyili.
"Teillähän on oikein kuutamokasvot tänään, neitsyt Ebba… se sopii kuitenkin huonosti siihen iloon, jota tahdon nähdä ympärilläni kuninkaan Augdowissa saavuttaman voiton johdosta… ja kuningattaren ilme luullakseni myös! Mutta jättäkää ne ajatukset mielestänne, ylevä neitsyt, sillä eihän teistä ole nuoren kuninkaan pauloihin kiertäjää… jättäkää ne sentähden mielestänne, muuten tulee suru lopuksi raskaammaksi, niin, paljon raskaammaksi, Ebba, kuin pilkka nyt."
Hän viittasi kädellään ja teki päällään liikkeen merkiksi, että toisten hovineitsyiden oli poistuttava. Kenties hän näki sen hirveän taistelun, jota Ebban povessa taisteltiin, kun hän aivan kuin metsänotus ajeltuna kedolta kedolle turhaan etsi paikkaa, ystävää, jonka sydäntä vasten saattoi itkeä kyllikseen ja ilmaista surunsa, — kenties hän näki tämän ja tahtoi sanoa lohdutuksen sanan sydän rukalle.
Jäätyään kahden kesken neidin kanssa meni hän tämän luo ja sanoi: "Tyttö, kuningas rakastaa toista!" Ebba neiti seisoi aivan kuin yhtäkkiä muuttuneena kiveksi. Vanha leskikuningatar näytti olevan niin varma asiastaan, ettei se sietänyt mitään vastaväitettä. Mutta aivan kuin antaakseen kovan totuuden oikein tunkeutua tytön sieluun jätti hän tämän ja katosi, ennenkuin neiti oli ehtinyt tointua siitä hervahduksesta, johon kuningattaren sanat olivat hänet saattaneet.
Koskaan en ole nähnyt ihmissilmien kuvastavan niin syvää surua kuin silloin, mutta en myös koskaan, kuinka se vaihtui valoon, jota olisi voinut sanoa sydämen voitoksi omasta itsestänsä. Hän lankesi polvilleen lehdon varjoon, en kuullut sanoja, joita hänen huulensa lausuivat, mutta kuulin raskaita huokauksia ja nyyhkytyksiä. Sitä kesti hetken aikaa, sitten hän nousi ja tahtoi rientää pois. Silloin astuin esiin ja jätin hänelle kirjeen kuninkaalta. Hän katsoi siihen hämmentyneenä.
"Kuninkaalta!" sanoin minä ja lisäsin: "Tunnette minut kyllä, ylevä neiti… muutaman päivän kuluttua on kuningas täällä!"
Sen jälkeen jätin hänet ja menin syvemmälle puistoon, jossa minut pian tunnettiin kuninkaan henkisotilaaksi ja vietiin kuningattaren luo, jolle minun oli kerrottava kaikki mitä tiesin kuninkaasta ja sodasta.
Joidenkuiden päivien perästä saapui kuningaskin ja näki jälleen sydämensä rakastetun, eikä kukaan uskaltanut hänen läsnäollessaan nousta panemaan kahta oljenkorttakaan ristiin hänen ja neidin välille. Ainoastaan leskikuningatar lauloi vanhaa lauluaan ja katsoi epäsuopein silmin nuorten rakkautta, sanoipa pojalleen suoraan, että tämän oli kuningaskruunun tähden uhrattava rakkautensa. Mutta salaisuudessa kaivettiin maata heidän jalkojensa alta. He luulivat näkevänsä ruusuja ympärillään, mutta yhtenä ainoana yönä saattoivat ne kaikki lakastua ja raueta tyhjiin. Itse asiassa oli kuningatar tavallaan antanut myöten ja ainoastaan vaatinut muutamien vuosien koetusaikaa; "sillä — sanoi hän — jos hänen poikansa välttämättä tahtoi naida jonkun alamaisensa tyttären, niin ei hän tiennyt ketään arvokkaampaa kuin Ebba neidin", — mutta tämän koetusajan kuluessa viritettiin satoja pauloja molemmille niille, joita oli koeteltava. Ja kun he kestivät koetuksen, lisättiin ainoastaan kiusauksia ja pimeä kudos tehtiin lujemmaksi.