Silloin päätti kuningas yrittää Neuenburgin kaupunkia vastaan. Tämä kaupunki sijaitsee samoin kuin Mewakin Weikselin länsirannalla, suunnilleen puolitiessä tämän kaupungin ja Graudentzin välillä. Tämä tehtävä uskottiin nuorelle kreivi Thurnille. Minä olin ollut viemässä viestejä kuninkaalta sotamarskille, niin etten tiennyt mitään, ennenkuin ratsastin leirin lävitse palatessani sotamarskin luota ja sain nähdä tapahtumat.
Retkelle oli lähdettävä öiseen aikaan. Sitä varten oli valittu 1,000 muskettisoturia.
Heti kun sain tietää, mistä oli kysymys, menin minä kuninkaan luo ja pyysin lupaa lähteä mukaan. Luvan sain tehtyäni selon, miksi sitä tahdoin. Toivoin nimittäin sieltä löytäväni ainakin jonkun johtolangan sen arvotuksen ratkaisuun, mistä rekryytin asia riippui.
"Ja mistä tiedät, että tämän vyyhden pää olisi Neuenburgissa?" kysyi kuningas.
Minun oli vaikea kuninkaalle selittää, kuinka olin saanut päähäni tämän ajatuksen. Hän ei tiennyt tarinoita pahasta hengestä, joka ratsasteli Marienburgin ympärillä, ja kukaan ei ollut uskaltanut sanoa hänelle niistä sanaakaan, sillä joka mies tiesi, kuinka vihainen kuningas oli moiselle. Minulla oli ollut muita syitä; pelkäsin nimittäin, että kuningas, jos olisin maininnut hänelle pahan hengen tai oikeammin kummituksen käynnit rekryytin vankilan lähistössä, olisi epäilemättä ryhtynyt toimenpiteihin vangitakseen tämän olennon, jolloin olisi ollut lopussa kaikki toivo tämän kysymyksen selvittämisestä. Sillä tämä samalla kertaa sekä rohkea että arka, eriskummainen tai suorastaan mielipuoli olento ei epäilemättä ilmaissut tai voinut ilmaista sanaakaan siitä, mitä kuningas oikeastaan tahtoi tietää. Jos tosiaankin oli jotakin yhteyttä tämän kuvatuksen ja Maxin ynnä hänen esiintymisensä oikean syyn välillä, niin täytyi huomaamatta seurata sen jälkiä ja sillä tavoin, sitä pelottelematta, päästä sen lähtökohtaan.
Nyt raukesivat kuitenkin tyhjiin nämä epäilysteni syyt, sillä nyt ei kuningas voinut tehdä mitään, joka panisi esteitä tielle, ja jos kuvatus löytyisi Neuenburgista, niin olisihan sekin jotakin sen suuren ohella, mikä kuninkaalla oli silmämääränään. Jollen taasen löytänyt mitä toivoin Neuenburgista löytäväni, niin täytyi minunkin hyljätä kaikki toivo, että voisin saada valoa tähän hämärään ja kaikkia ratkaisuyrityksiä uhittelevaan arvotukseen.
"Kummitus", vastasin minä sentähden ja lisäsin, kun kuningas näytti sen unhottaneen, "kummitus, joka pani prinssin nauharuusun kapteeni von Schwitzin hattuun, oleskelee Neuenburgissa!"
"Ja mitä tällä asialla onkaan tekemistä poika paran kanssa?" kysäisi kuningas.
Minä kerroin, mihin perustin otaksumiseni, ja kuningas kuunteli tarkkaavaisesti sanojani. Asia näytti edelleen olevan lähellä hänen sydäntään, ja hän tahtoi saada tarkimman selon kaikista erikoisseikoista. Sen jälkeen viittasi hän ystävällisesti minulle, ikäänkuin merkiksi, että hän oli samaa mieltä kuin minäkin. Mutta sitten kysyi hän aivan äkkiä ja katsoi epäillen minuun:
"Kuinkas sitten tiedät, että kummitus, joksi nimität rohkeaa ratsastajaa, oleskelee Neuenburgissa?"