"Niin", sanoi hän, "jesuiitat ne taasen ovat liikkeellä ja he tähtäävät kuningasta."
Hän oli yksinkertainen ja suora, tämä Lauri herra, näin arkioloissaan, ja sentähden minä pidin hänestä. Joku toinen, kuten herra Antero Gylle, joka sittemmin aateloitiin, tai Adler Salvius, olisi sanonut: meidän kaikkein armollisinta herraamme, hänen majesteettiaan. Hän ei kuitenkaan ollut vähemmässä määrin kuninkaan suosiossa kuin joku heistä, ja lujuudessa ja kunnossa saattoi hän täydellisesti vetää vertoja kenelle tahansa, olisi kai noussutkin yhtä korkealle kuin joku muukin, jollei tuoni olisi tullut väliin ja katkaissut hänen uraansa hänen parhaissa vuosissaan. Samoin kuin kuningas piti valtiokanslerikin Lauri Grubbea suuressa arvossa.
Hän ilmaisi nyt minulle, että hän oli saanut kirjeen valtiokanslerin sihteeriltä, joka hämärin sanoin kertoi, että oli petos tekeillä ja tarkoin määrättynä tarkotuksena kuninkaan murhaaminen. Kirjeen kirjottaja oli kuullut sen eräältä toiselta preussilaisessa kansliassa, ja tämä toinen oli saanut tiedon Regensburgista muutamalta hyvältä ystävältään, joka oli kehottanut häntä tekemään kaikkensa hyvissä ajoin estääkseen niin hirveän tapahtuman.
"Mutta mitä on tehtävä?" huudahti hän. "Kenen puoleen on minun käännyttävä, ja ken voi täällä tehdä jotakin?… Kuningas itsekö?… Ei, hän halveksii moista puhetta lujassa luottamuksessaan Jumalaan… Valtiokansleriko?… Hän on kaukana poissa, samoin sotamarskikin, herra Kustaa Horn, ja herra Johan Banér tulisuudellaan turmelisi kaiken. Sillä tarvitaan suurinta varovaisuutta, jottei hätiköivillä toimenpiteillä kiirehdittäisi ilkitekoa sen sijaan, että sitä pitäisi viivyttää ja ehkäistä. Anna minulle joku neuvo, jos voit,… emmehän toki voi panna käsiämme ristiin sellaisissa oloissa… mitä mieltä sinä olet?"
"Olen samaa mieltä kuin tekin", vastasin minä, "enkä luulekaan, että meidän tarvitsee haparoida aivan niin pimeässä kuin te luulette, vaikka asia tuskin tulee sillä autetuksi."
Lauri herra pysähtyi käynnistään ja tuli aivan luokseni.
Minä kerroin, mitä olin nähnyt aamulla Burglowassa ja mitä oli tapahtunut Wollinissa ja keskusteluni eläinten vartian kanssa.
"Pettyisin suuresti", lisäsin minä, "jollen olisi miehen jäljillä, ja olen iloinen siitä, että olen saanut ilmottaa teille tämän, sillä nyt voimme me molemmat valvoa kukin tahollamme, ja olisipa merkillistä, jollemme oikeissa ajoin voisi lyödä tulppaa tämän mustan käytepullon suulle."
Herra Lauri Grubbe vaipui mietteihinsä, pani käsivarret ristiin rinnallensa ja kulki muutamia kertoja edestakaisin.
"On kyllä luultavaa", sanoi hän vihdoin, "että meillä on italialaisessa ratsumestarissa mies tähtäimessämme, kenties kuuluu samaan liittoon myös hänen maanmiehensä, Qvinti. Kumpikaan näistä herroista ei ole koskaan minua miellyttänyt, heidän pehmeät eleensä ja liukkaat kielensä sopivat huonosti meille pohjoismaalaisille."