"Onko ratsumestari ollut linnassa?" oli ensimäinen kysymykseni, ja hän vastasi siihen myöntävästi.
"Leopardien luona?"
Anselmo nyökkäsi.
"Ja eikö hän ole löytänyt mitä etsii?"
Ei, sitä ei hän ollut.
"On vihasta suunniltaan", lisäsi Anselmo, "ja sanoo, että… mutta, mio caro, sano minulle, mistä hänet tapaan!"
Mielessäni välähti, että leopardien vartialla täytyi olla kirje mukanaan. Ratsumestarin suuttumus ei voinut johtua muusta kuin että kirje, jota hän odotti, oli jäänyt tulematta, ja epäilemättä oli hän, kun hän kai piti mahdottomana saapua tänään Wolliniin, käskenyt nuorukaista, jos kirje saapuisi, tuomaan sen hänelle. Mutta jos aavistukseni oli oikea, niin täytyi juuri tämän kirjeen olla paras keino petturien paljastamiseen.
"Sinulla on kirje mukanasi!" sanoin naulaten silmäni nuorukaiseen ja osottaen hänen taskuaan.
Hän hätkähti, karahti kalmankalpeaksi ja katsoi ympärilleen kaikille puolin. Minä koetin tyynnyttää häntä ja sanoin:
"Älä pelkää, minä en tahdo sinulle mitään pahaa eikä kukaan muukaan, mutta ole vilpitön, muuten sinut pidetään urkkijana ja hirtetään ensimäiseen puuhun."