Jos toinen varjoista oli italialainen ratsumestari, niin täytyi toisen olla hänen italialainen kihlattunsa. Mutta tämän oli täytynyt käsittämättömällä tavalla pujahtaa venheessä kaupunkiin aivan vahtiemme välitse, ja kun tämä oli verraton uhkateko, niin täytyi syyn siihen olla paljo tärkeämmän kuin pelkän lemmenkohtauksen.
Minä seisoin kuin lumottuna, silmät naulittuina näihin kahteen, jotka pysähtyivät hetkeksi ja keskustelivat keskenään moneen kertaan syleillen ja tehden kaikkea sellaista kuin rakastavaisten kesken ymmärtääkseni on tapana.
Vihdoin lähtivät he kulkemaan rantaa ylöspäin ja suuntasivat kulkunsa, kuten minusta näytti, siihen taloon, jossa everstiluutnantti Quint asui.
Oli onni, että heillä oli toistensa kanssa niin kylliksi tekemistä kuin heillä oli, sillä muuten heiltä olisi tuskin voinut jäädä huomaamatta, että minä seurasin heitä, ja minun täytyy tunnustaa olleeni niin kiintynyt tähän varjoleikkiin, etten oikein noudattanut sitä varovaisuutta kuin minun olisi pitänyt. Minä tulin heitä niin lähelle, että voin aivan kuulla, mitä he sanoivat, mutta onnettomuudeksi puhuivat he italiankieltä, jota minä en ymmärtänyt.
Aivan oikein, he menivät everstiluutnantin taloon, ja ratsumestari — nyt lähempää näin selvään, että hän se oli — otti taskustaan avaimen, avasi pienen takaportin, ja niin katosivat molemmat.
Siinä kaikki, mitä olin saanut tietooni. Siinä seisoin minä niin lähellä, ja kuitenkin oli minun aivan mahdoton saada tietoa siitä salaisuudesta, joka vähitellen kypsyi tai kenties juuri tänä yönä oli puhkeava hedelmään.
Ensi aikomukseni oli rientää leiriin kuninkaan luo, mutta kun ajattelin lähemmin, että mitä tulisikin tapahtumaan, niin ei kuitenkaan voinut olla kysymystä mistään yllätyksestä samoin kuin oli laita Braunsbergissä, sillä täällä oli toki väestö protestanttinen eikä suinkaan rakastanut keisarillisia — kun ajattelin tätä, niin olin sitä mieltä, että minun piti jäädä, sillä voinhan aina nostaa hälytyksen heti, kun petturit kävisivät toimintaan.
Mutta minä sain kauan odottaa. Minä valitsin paikan, mistä saatoin nähdä niin talon pääportin kuin mainitun takaportinkin, ja siellä seisoin varmaankin tunnin, ennenkuin kuului vähintäkään ääntä tai näkyi pienintäkään liikahdusta, yhtä vähän pihalta kuin ikkunoistakaan.
Vihdoin kuuluivat askeleet, jotka lähestyivät takaporttia. Tämä aukeni aivan hiljaa, ja kaksi miestä astui ulos.
Toinen oli jälleen ratsumestari, toinen oli muuan porvari. He keskustelivat keskenään, ja kun he huomasivat kadun olevan aivan tyhjän, eivät he kai katsoneet tarvitsevansa välittää siitä varovaisuudesta mikä kuului asiaan. Vaikkakaan he eivät puhuneet kovalla äänellä, kuulin minä kuitenkin selvään, mitä he sanoivat, ja rakastunut ratsumestari, joka nyt uiskenteli sulassa ihastuksen meressä, näki kevytmielisyydessään pelkkää kultaa ja kukkaskumpuja eikä lainkaan ajatellut mitään onnettomuutta tai tielle sattuvia esteitä.