Siinä minä nyt kuulin salaisuuden ja aioin hypätä esiin ja tarttua petturiin, kun porvari virkkoi huoaten:
"Jospa niin tapahtuisi, toivon sitä hartaasti, sillä en mielelläni tahtoisi, että tuohon toiseen ryhdytään, niin, en tahtoisi sitä mielelläni."
"Se on kuitenkin rauhan ehto!" sanoi ratsumestari sangen varmasti.
"Ilman sitä saavutetaan vähän, vaikka Stettin onkin keisarin kädessä."
Molemmat miehet kääntyivät nyt toiselle kadulle, ja minä annoin heidän mennä muutamia askelia, sillä tahdoin ensin hieman harkita, mitä olin kuullut, ennenkuin kävin toimintaan. Ne muutamat sanat, jotka olin kuullut, olivatkin senlaatuisia, että ne saattoivat vallata minunlaiseni köyhän miehen.
Asianlaita oli tosiaankin niin, että kuningas oli jättänyt suurimman osan ratsuväestä Usedomiin, kun hän jalkaväen kera meni Stettiniä vastaan, ja eversti Lesslie oli näinä päivinä saanut käskyn tehdä sillan Wollinin salmen yli ja lähettää ratsuväen Stettiniin. Vihollisen tarkotus oli siis estää tämä, mutta toiseksi myös päästä Stettinin herraksi ja kolmanneksi vielä jotakin, jonka rehellinen porvari ei mielellään olisi suonut tapahtuvan, mutta joka oli rauhan pääehto, ja se ei ilmeisesti voinut olla muuta kuin mistä kirje herra Lauri Grubbelle puhui.
Päätin ennen kaikkea kääntyä tämän puoleen, sillä ratsumestarin saattoi aina tavata millä hetkellä tahansa.
Viivyttelemättä lähdin sentähden siihen taloon, missä kuninkaalla oli kansliansa ja Lauri herralla myös muuan huone.
Kello kävi kolmatta, kun seisoin hänen ovensa edessä. Hän oli jo noussut ja istui työnsä ääressä sekä selitti, etten olisi voinut tulla sopivammin, koska hän oli aikonut lähettää sanan minulle. Kerroin hänelle, mitä olin saanut tietää, ja minä näin kuinka hänen kasvonsa selkenivät hänen puhuessaan, sillä voihan tavallaan sanoa selkenemiseksi sitäkin, kun näkee asian oikean laidan ja huomaa olevansa pilkkosen pimeässä.
"Sinulla on vyyhti käsissäsi", sanoi hän hetken jälkeen. "Sinulla on se kokonaan. Mutta", lisäsi hän, "nyt on meidän katsottava, kuinka saamme sen kerityksi. Siitä, mitä porvari niin vastahakoisesti tahtoo, on minulla tässä mustaa valkoisella; on tosiaankin kysymys kuinkaan hengestä."
Hän läppäsi kädellään äsken avattua kirjettä. Sen oli tuonut posti kuninkaan kansliaan Preussista. Kirje oli kirjotettu latinaksi, ja hän luki sen minulle. Hiukset nousivat päästäni, kun kuulin sen hirveän sisällön.