Ratsumestari kumarsi ja kuningas lisäsi:
"On mitä tärkeintä, että pidätte silmänne ja korvanne auki, sillä on pidettävä tie auki ratsuväelle, jonka vihollinen aikoo yllättää. Teidän on pidettävä silmällä tietä Stargardiin ja Gartziin. Luotan siihen, että jos vaara uhkaa, annatte minulle siitä joutuin vastauksen, jotta joudun avuksi".[8]
Ratsumestari oli ylpeä siitä tärkeästä tehtävästä, joka hänelle oli uskottu, ja poistui, jonka jälkeen kuningas taasen alkoi keskustella hovimarsalkan ja Lauri herran kanssa. Stargard, joka sijaitsi itään päin Stettinistä, oli vallattu kohta tämän kaupungin jälkeen ja oli siis meidän käsissämme, mutta Gartzissa oli vihollisen päävoima Torquato Contin johdolla. Oli aivan selvää, että suurempi sotavoima tulisi tältä taholta, jos vihollinen tosiaankin aikoi yllättää ruotsalaisen ratsuväen, ja ratsumestari Platow saattoi syyllä katsoa tehtäväänsä luottamustehtäväksi.
Asia oli siis hyvissä käsissä. Mutta minä näin vaaran toisellakin taholla, jossa sitä ei voinut kohdata muuten kuin niin sanoakseni salakähmään — toisin sanoen samalla tavoin kuin se itsekin mielellään esiintyi, ja kun oli kysymys kuninkaan hengestä, en minä epäröinyt keinoilla millä tahansa pyrkiä pahan perille. Tässä oli pidettävä silmällä italialaista everstiluutnanttia. Anomuskirjettä kyllä varoisi kuningas itsekin, kun hän nyt tiesi, että sellainen mahdollisesti hänelle esitettäisiin.
Heti kun olin varmistunut, ettei kuninkaalla ollut minulle enää antaa muita käskyjä, läksin sentähden everstiluutnantin taloon.
Tahdoin välttämättä päästä sisälle näkemään lähemmin niin sitä kuin sen asukkaitakin, mutta se ei ollut mikään helppo asia. Onni kuitenkin suosi minua. Kaksi sotamiestä hovimarsalkan rykmentistä, jossa italialainen palveli everstiluutnanttina, seisoi portilla, ja minä tunsin heidät kelpo miehiksi, kuten kaikkikin hänen miehensä olivat. Didrik von Falkenberg oli ollut autuaan leskikuningattaren hovimarsalkkana, ennenkuin hän seurasi mukana Preussin sotaan. Häntä sanottiin tuskin koskaan muuksi kuin "hovimarsalkaksi". Hän oli oikea miesten mies.
"Onko everstiluutnantti tässä talossa?" kysyin sotamiehiltä.
"On, mutta hän aikoo nyt lähteä kuninkaan luo", vastasi toinen heistä, harmaaparta ukko, jonka silmät kuvastivat pelkkää rehellisyyttä.
"Kuninkaan luo?" kysyin minä enkä katsonut tarvitsevani salata kummastustani.
"Hänellä on luullakseni jotakin tärkeää ilmotettavaa kuninkaalle", jatkoi harmaaparta, "sillä hän on käskenyt, että hänen hevosensa on satuloitava, ja luullakseni on ratsastus jotakin vakavampaa kuin pelkkä huviratsastus, mutta…"