Se oli valkoinen hahmo, ja kuutamossa näin selvään, että se oli neiti
Kristinan kamarineitsyt.
"Mitä pidät kädessäsi, lapsi?" kysyi hän ja ojensi kätensä ottaakseen säteilevän esineen.
Tyttö katsoi ylös, ja hänen silmissään välkkyivät kyynelet, jotka helmeilivät laihoja poskia pitkin.
"Se on sormus!" sanoi hän.
"Ja mistä olet sen löytänyt?" kysyi Märta taasen.
"Tästä, juuri tästä!" vastasi lapsi ja osotti jalkansa viereen kivelle, jonka ylitse aallot loiskuivat, mutta sieltä ei näkynyt enää mitään loistavaa.
"Anna minulle sormus!" virkkoi Märta innokkaasti ja kumartui käsi ojolla, mutta pienokainen hypähti syrjään ja katsoi jokseenkin epäluuloisesti häneen.
"En anna", vastasi hän. "Pidän sormuksen ja annan sen omistajalleen…"
"Ja kuka sitten on omistaja?"
"Se on neiti Kristinan sormus", vastasi lapsi niin varmasti kuin olisi ollut itsestään selvä asia, että kaikkien täytyi tietää, että sormus oli neiti Kristinan.