"Ja kuitenkin sen otti Märta sinulta…"
"Niin", keskeytti hän minut. "Hän sen otti minulta, mutta hän ei vienyt sitä perille ennenkuin saattoi tehdä sen täysin varmana siitä, ettei joudu ilmi."
Sitten kertoi hän, mitä olen jo kertonut vehkeistä Stettinissä, jolloin rouva Kristinan täytyi melkoisella rahasummalla lunastaa kallisarvoinen sormus. Mutta hän kertoi jotakin enemmänkin, joka saattoi minut suuressa määrin levottomaksi.
"Rouva Kristinan onni riippuu sormuksesta", sanoi hän, "ja sen saatuaan onkin hänellä ollut alituinen onni. Vanhin lapsi, pikku Agneta neiti, sairasti henkihieverissä, kun sormus joutui oikealle tolalle, mutta taudin selkä taittui samana päivänä, ja siitä pitäen on hän ollut terve. Nyt sairastaa toinen lapsi, pikku Kustaa, kuolemaisillaan, ja hän sairastui, kun sormus joutui uudestaan hukkaan."
Nyt ei ollut aikaa selittelyihin ja taikauskon poistamiseen tyttö paran päästä. Se nyt istuu rahvaan mielessä yhtä lujasti kuin jo lahonneen puun juuret lujassa maassa. Mutta minuunkin, joka kuitenkin olen oleskellut tässä suhteessa kaiken taikauskon yläpuolella olevan kuninkaan läheisyydessä, teki syvän vaikutuksen sormuksen asettaminen yhteen rouva Kristinan kodissa sattuneiden onnettomuuksien kanssa. Kuitenkin pisti heti päähäni, että tämänkin alla piili jokin paljo pahempi juoni, ja minä sainkin sille vahvistuksen.
"Onko rouva Kristinakin samaa mieltä asiasta?" kysyin minä.
"Kyllä", vastasi hän, "Siitä on Märta kyllä pitänyt huolen, ja rakas rouva parka sairastui ruttoon samana päivänä, jona sormus toisen kerran katosi, keskusteltuaan juuri pitemmän aikaa Märtan kanssa."
Asia oli siis aivan selvä. Märta oli varastanut sormuksen, ja korottaakseen sen uuden ostohinnan niin kalliiksi kuin mahdollista oli hän räikein värein elvyttänyt vanhan sormukseen liittyvän tarun. Pojan hengen pelastamiseen ei tietysti mikään hinta ollut liian suuri. Ja nyt sormus annettaisiin kyllä takaisin, kun hätä oli suurimmallaan ja käsi avoin maksamaan minkä summan hyvänsä. Kuului asiaan, että sormus nyt osuisi oikeihin käsiin toisella tavoin kuin edellisellä kerralla. Sitä vaati varovaisuus.
"Mutta, rakas lapsi", sanoin niinä, "kuinka olet sitten tullut tänne ja mistä tiedät, että sormus on miehellä?"
"Kysytte jotakin, jossa on pitkältä kertomista", vastasi tyttö. "Aina siitä lähtien, kun tulin Saksaan, ja siitä, kun tulin rouva Kristinan luo… sillä minut on otettu hänen palvelijainsa joukkoon, ja Märta on ollut itse ystävällisyys minua kohtaan, vaikken minä ole koskaan saanut puhutella rouva Kristinaa… Se on ollut sula arvotus minulle, kunnes se tänä yönä on minulle hieman selvennyt… Niin, minä olen pitänyt silmäni auki, sillä minulla ei ole siitä pitäen, kun Märta äitini tuvassa pakotti minut antamaan sormuksen, ollut pahaakaan rauhaa, ennenkuin saisin puhutella armollista rouvaa itseään; olen pitänyt silmäni ja korvani auki ja saanut tietää, kuinka kummallisesti sormus joutui ensi kerralla oikeihin käsiin. Kun kysyin Märtalta siitä, kävi hän vaaleaksi ja punaiseksi, mutta sitten kertoi hän pitkän sadun, kuinka hänet itsensä petettiin, sillä sormus oli varastettu häneltä silloin yöllä Tidön linnassa, sanoi hän… Nyt, kun sormus joutui pois toisen kerran, kertoi hän siitä minulle ja itki niin katkeria kyyneliä, että minun olisi käynyt häntä sääliksi, jollei minulla olisi ollut asiasta omat ajatukseni…"