Hän pysähtyi jälleen ja kuunteli, mutta minä kehotin häntä kiiruhtamaan.
"Linnanherra… mitä sanoi hän?" kysyin minä.
"Olen matkalla hänen luoksensa", jatkoi hän, "mutta häntä ei ole olemassakaan. Ah, ette voi ajatellakaan miten syvään kurjuuteen minut tahdotaan syöstä… Sormus on kauppamiehen huostassa…"
"Ja sinä itse, tyttö… mitä sinulle aiotaan tehdä?"
"Minut on myyty eräälle keisarilliselle everstille!" änkytti hän, veripunaisena häpeästä ja tuskin voiden pidättää pursuvia kyyneliään.
Nyt vasta käsitin täydellisesti koko pirullisen suunnitelman. On mahdoton selittää, mitä hirveää elämää keisarilliset viettivät. He elivät himoissaan kuin metsän elukat, heillä ei ollut ihmisyyden tuntoa eikä käsitystä ihmisarvosta. Täytettyään taskunsa ryöstösaaliilla ja tahrattuaan kätensä murhissa heittäytyivät he irstailuihin, joista ei voi kertoa. Ja keisarillinen eversti jättäisi tyttö paran sotilaille leirissä. Sellainen oli kohtalo, joka häntä odotti. Hengissä ei hän sieltä palaisi.
Tällä tavoin olisivat rikolliset ainaiseksi päässeet vaarallisesta todistajasta, ja melkeinpä tapausten kulku oli vienyt tähän itsestään, heidän tekemättä muuta kuin että olivat ne panneet liikkeeseen, ja tämänkin viattomimmalla tavalla maailmassa, sillä olihan hän itse, kuten rakuuna sanoi, vapaasta tahdostaan halunnut tulla viedyksi aatelismiehen luo. Kun ihminen on kerran tullut rikosten tielle, saavuttaa hän ihmeteltävällä tavalla taitavuuden nukuttaa omantuntonsa, ja usein on pimeys hänen sisällään sitä mustempi, mitä nöyremmin ja hurskaammin hän onnistuu esiintymään ulkonaisesti. Ulkokullattu on paholaisen vaarallisin lähettiläs täällä maan päällä.
"Mutta mistä tiedät tämän kaiken?" kysyin minä voitettuani ensi hämmästykseni.
"Kuulin heidän puhuvan tuolla sisällä", sanoi hän viitaten huoneeseen, jonka ovella hän oli seissut kuuntelevassa asennossa. "He puhuivat saksaa", jatkoi hän, "he luulivat, etten sitä ymmärtäisi, mutta minä olen kaksi vuotta palvellut Tukholmassa saksalaisella kauppiaalla ja sillaikaa oppinut sen verran, että voin hyvin selvitä, sillä koko mieleni paloi tänne siitä pitäen kuin rouva Kristina lähti Tidöstä."
Hän kertoi minulle juurtajaksain, mihin kertomuksessani olen ainoastaan viitannut, että hän oli tehnyt päämääräkseen päästä Saksaan rouva Kristinan luo, ja hänen luja tahtonsa voitti kaikki esteet, kunnes hän vihdoin noin kuukautta ennen kuin minä hänet tapasin saksalaisen kauppiaan mukana oli tosiaankin saapunut Stettiniin ja siellä heti mennyt sotamarskin taloon, jossa hänet jo mainituista syistä otti Märta hoiviinsa ja vartioitavakseen, sillä tämä oli tosiaankin tullut korkean emäntänsä oikeaksi kädeksi.