"Ajatusaikaa?" kysyi isä näyttäen huolestuneelta, mutta Melcher astui esiin ja tarttui neitsyen käteen, jonka tämä salli hänen pitää.
"Niin, isä Pietari!" sanoi hän. "Monicalle on annettava ajatusaikaa!… Hän on minulle liian rakas voidakseni hänet tahtoa ilman hänen vapaaehtoista suostumustaan… Sano siis, Monica, milloin tahdot antaa minulle vastauksesi, minä odotan kärsivällisesti!"
Se oli miehekästä puhetta, ja minä näin kuinka tuntuvan vaikutuksen se teki nuoreen tyttöön. Jos tämä pulska mies oli jo hänelle rakas ennaltaan, täytyi rakkauden nyt oikein lehahtaa lentimilleen. Hän punastui ja painoi silmänsä maahan. Sen jälkeen kohotti hän katseensa ja kiinnitti sen Melcheriin.
"Kun kuninkaan häät pidetään, tahdon minä antaa vastaukseni!" sanoi hän, ja silmät näyttivät sanovan: ole huoletta, minä sanon jaa, minä sanon jaa!
Oikukas tyttö hämmästytti kaikkia, mutta hän piti kiinni sanastaan, ja Melcher hymyili surumielistä hymyä, sillä hän luuli kuten kaikki muutkin siihen aikaan, ettei kuningas koskaan menisi naimisiin.
"Olkoon niin kuin olet sanonut, Monica", sanoi hän. "Kuninkaan hääpäivänä tulen luoksesi, jos silloin elän… sitä ennen et näe minua!"
Näin sanottuaan otti hän jäähyväiset ja lähti, ja minä lähdin hänen mukaansa. Kun tulimme kappaleen matkaa pois, seisoivat siellä vaunut, joissa Abraham Cabeljoun ja hänen tyttärensä piti ajaa kaupunkiin. Siellä pysähtyi Melcher ja tarttui minun käteeni katsoen silmiini aivan kuin tahtoisi nähdä lävitseni. Mutta hän ei sanonut mitään, vaan me jatkoimme äänettöminä taivallustamme.
Laskeutuessamme Brunkebergin rinnettä alaspäin ja nähdessämme linnan ja kaupungin edessämme pysähtyi hän taas ja tarttui käteeni. Nytkin katsoi hän minuun pitkään. Vihdoin hän sanoi:
"Sinulla on kuninkaan luottamus, tiedän sen!"
"Niin", vastasin minä, "kuningas on osottanut minulle luottamustaan!"