Jokin musta esine ui aalloissa kappaleen matkan päässä minusta. Se oli kumolleen kaatunut venhe. Apuni näytti siis tulleen liian myöhään. Aivan venheen takana ui toinen esine, joka milloin nousi, milloin laskeutui.
Se oli miehen ruumis, ja minä onnistuin vetämään sen venheeseeni. Katselin ympärilleni enkö enää näkisi ketään; mutta se oli turhaa. Hän, jonka olin löytänyt, oli kietoutunut purjeliinaan, muuten en olisi tavannut häntäkään. Sillä välin oli myrsky raivonnut raivottavansa ja palausmatkalla oli tyynempää. Mutta pimeys esti minua näkemästä, kuka oli se onneton, joka makasi edessäni.
Vasta kun merimiehet, jotka seisoivat yhä rannalla, toivat lyhdyn, näin, kenen olin tuonut rannalle, ja kotvan aikaan en voinut puuttua mihinkään. Niin ällistyin. Hän ei näet ollut kukaan muu kuin Pietari Kauppasaksa.
Hänen rinnalleen oli tarttunut pieni ruusunpunainen silkkiliina. Luultavasti hän oli koettanut pelastaa tytärtään, vaikkei hän sitä voinut, ja silloin oli neula, joka piti kaulaliinaa yhdessä, tarttunut hänen nuttuunsa ja vetänyt liinan mukanaan.
Niinpä voi olla samantekevää, naiko kuningas vai ei, ajattelin minä molempien merimiesten kera viedessäni hukkuneen Pietari Kauppasaksan kotiinsa.
* * * * *
Sattuneiden esteiden tähden lykkäytyi kuninkaan matka parisen päivää, niin että hän astui laivaan vasta torstaina huhtikuun 27 päivänä. Kalmarin salmella tuli pfalzkreivin asepalvelija laivaan. Sydämeeni pisti hänet nähdessäni. Hän ei tiennyt mitään. Pieni punainen kaulaliina oli minulla huostassani, ja jossakin tilaisuudessa aioin antaa sen hänelle ja kertoa kuinka meidän herramme oli äkkiä vetäissyt viivan heidän laskujensa ylitse, mutta sopivaa tilaisuutta siihen ei ottanut tarjoutuakseen. Herrani, kuningas, piti muuten aikaani niin täpärällä, etten oikein voinut puuttua Melcher paran asiaan.
Kuningas itse oli kosintamatkalla, mutta suurimmassa salaisuudessa. Matkasta tiesivät ainoastaan aniharvat neuvokset ja luonnollisesti pfalzkreivi, joka oli mukana. Mutta hän erosi kuninkaasta samana päivänä, jona hänen piti ratsastaa Berliiniin, missä kuninkaalla oli valittunsa ja jonne hän ratsasti pikimmittäin samana vuonna kuin Ebba neidin häät vietettiin.
Kun pfalzkreivi meni kuninkaan luo — olimme Sällendorpissa — ottaakseen jäähyväiset, tuli Melcher juosten luokseni. Ilo loisti hänen silmistään, ja hän saattoi tuskin puhua, niin kuumasti kuohui veri hänen suonissaan.
"Kuningas on kosintamatkalla!" sanoi hän.