Minä nyökäytin päätäni ja näytin kaiketikin alakuloiselta, luullakseni, sillä hän tarttui kiihkeästi käteeni ja sanoi:
"Tiedätkö jotakin, joka koskee minua?"
"Jätä asiasi Jumalan haltuun, Melcher", sanoin minä perin liikutettuna ja lisäsin kiireesti: "Älä luota ihmisiin."
"Mitä tarkotat moisella puheella?" kysyi hän, ja hänen silmänsä paloivat, mutta samassa tulivat kuningas ja pfalzkreivi, ja me erosimme ja ratsastimme kukin tahollemme.
Kuningas matkusti yksinkertaisena kapteenina, ja kun me saavuimme Berliiniin, ratsasti hän ensimäiseen majataloon, jonka löysimme. Mutta sinne emme saaneet millään ehdolla asettua, Majatalon isäntä piti meitä englantilaisina sotilaina eikä tahtonut tietääkään sellaisista vieraista. Kuningas hymyili ystävällisesti kiivaalle isännälle ja taputti häntä olalle, mutta se ei auttanut. Hänen ravintolansa ei ollut laitettu englantilaista roistoväkeä varten, sanoi isäntä, eikä edes tahtonut uskoa, että kuningas oli upseeri, joka tahtoi tehdä selvän omasta ja väkensä puolesta.
Siten ei ollut mitään muuta keinoa kuin ratsastaa edelleen, ja niin saavuimme toiseen majataloon. Mutta siellä kävi samalla tavoin. Meitä pidettiin englantilaisina sotilaina, ja majatalon isäntä ei tahtonut millään ehdoilla antaa meille huoneita. Onnettomuudeksi oli juuri samana päivänä englantilaista sotaväkeä marssinut kaupungin lävitse, ja heidän keskuudessaan ei ollut samanlainen kuri kuin autuaan kuninkaan sotajoukossa. Jokainen kunniallinen mies ja nainen rukoili Jumalaa varjelemaan itseään kaikilta sotilailta.
Vihdoin kolmannessa paikassa sai kuningas asunnon. Kaikessa salaisuudessa ilmotti hän vaaliruhtinattarelle saapumisensa, ja illalla sovittiin, että hän seuraavana päivänä, joka oli sunnuntai, saapuisi linnaan.
Sunnuntaiaamuna yhdeksän aikaan meni kuningas sentähden linnaan. Minä seurasin mukana ja kannoin hänen vaippaansa, niin että saatoin nähdä ja kuulla minkä mitäkin siitä mitä tapahtui. Kuninkaan saapuessa piti saarnan juuri alkaa. Minä pysähdyin oven suuhun, mutta kuningas meni eteenpäin, ja minä voin tuskin kuvailla, kuinka suurta huomiota vieras sotilas herätti. Kukaan ei tuntenut häntä, mutta samalla kertaa yksinkertainen ja kallisarvoinen puku, kauniit ja ja jalot kasvot, ylevä ja majesteetillinen ryhti vetivät kaikkien katseet puoleensa, ja saatoin kuulla kuiskailtavan: "Kuka on vieras, kuka on tämä salaperäinen muukalainen, tämä muhkea mies?"
Yhä innokkaammiksi kävivät kuiskutukset ja kummastus kohosi kukkuroilleen, kun vaaliruhtinatar jumalanpalveluksen päätyttyä kutsui kuninkaan sisempiin huoneihinsa ja vain hänet yksin. Tänä hetkenä näkivät kuningas ja hänen kuningattarensa ensi kerran toisensa. Minä en luonnollisesti voi tietää, mitä tapahtui vaaliruhtinattaren huoneessa, mutta sen tiedän, että sinä hetkenä ratkaistiin autuaan kuninkaan ja Ruotsin kohtalo pitkiksi ajoiksi. Sillä silloin kihlattiin kuningas ja Maria Eleonora. Te tiedätte kaikki, kuinka kaunis hän oli, mutta tuskin on hän minusta milloinkaan näyttänyt kauniimmalta kuin hän silloin oli Berliinin linnankirkossa. Kuitenkaan ei hän kaikessa ihanuudessaan ollut sellainen kuin Ebba neiti, ja luullakseni kuningaskin oli sitä mieltä, vaikkei kukaan kuullut hänen koskaan sitä sanovan.
Parin päivän perästä lähti kuningas Berliinistä ja matkusti Reiniä alaspäin käydäkseen korkeain sukulaistensa luona Pfalzissa. Tälläkin matkalla noudatti hän samaa salaperäisyyttä ja käytti koko ajan nimeä kapteeni Gars. Minulle on sanottu, että tämä nimi on syntynyt sanojen "Kustaa Adolf, Ruotsin kuningas"[3] alkukirjaimista. Kun me saavuimme Heidelbergin vaaliruhtinaan hoviin, ei kukaan paitsi ruhtinashuoneen vanhimpia jäseniä tiennyt kuka hän oli ja nämä säilyttivät myös salaisuuden niin hyvin ja osottivat näennäisesti esiintymisessään niin suurta välinpitämättömyyttä, että jokainen piti häntä vain yksinkertaisena aatelismiehenä pfalzkreivin, hänen lankonsa, seurueessa. Sillä täällä yhtyi kuningas tämän lankonsa kanssa, ja täällä näin minä jälleen Melcherin. Mutta olisin toivonut, ettei hän sillä kertaa olisi ollut herransa seurueessa, niin pelästytti hän minua ja sellaisen hämmennyksen hän sai aikaan. Hän ei kuitenkaan voinut sille mitään, Melcher parka. Minä olisin kenties tehnyt kuten hän, jos olisin ollut hänen asemassaan.