Sitten he menivät linnaan sisälle.
Myöhempään illalla lähti hovi taasen huvikävelylle, ja silloin tapahtui se, minkä olisin toivonut mitä kauimmin tayahtumattomaksi.
Seisoimme, minä ja Melcher, jokseenkin samalla paikalla kuin edellisenä iltana, mutta kaunis ilma oli houkutellut liikkeelle joukon väkeä, joka käveli edestakaisin, nöyrästi tervehtien verkalleen eteenpäin taivaltavia ruhtinaallisia henkilöitä. Hyvän matkaa jälempänä heitä ja heidän palveluskuntaansa, jonka joukossa tänäkin iltana oli myös kuningas, tuli yksinäinen pari. Aluksi ei Melcher enkä minä katsonut sinnepäin, vaan suuntasimme katseemme ohikulkijoihin, mutta kun nämä olivat ehtineet loitommalle ja me käännyimme, silloin sattuivat katseemme yksinäiseen pariin.
Toinen oli kansleri Rusdorf, ja hänen rinnallaan kulki — Monica.
Melcher tarttui kiihkeästi käsivarteeni, ja hänen silmänsä näyttivät tahtovan tunkeutua ulos kuopistaan.
"Elävän Jumalan nimessä… hän on Monica!" sanoi hän tahtoen syöstä esiin.
Malttamatta lainkaan harkita, ajattelematta sitä mahdottomuutta, että tyttö olisi täällä ja niin lyhyessä ajassa, tuskin kuukaudessa, olisi saavuttanut aseman, joka oikeutti hänet kävelemään hoviseurueessa kanslerin rinnalla, — tahtoi Melcher syöstä esiin. Minä koetin häntä pidättää.
"Hän ei ole Monica!" sanoin hänelle aivan korvaan. Mutta Jumala tietäköön, että olin yhtä elävästi vakuutettu kuin hänkin, että näin Monican edessäni. Ne olivat hänen kasvonsa, hänen silmänsä, hänen mustat kutrinsa, hänen veitikkamainen hymynsä, koko hänen olentonsa. Ei sentähden ihme, että Melcher antoi itsensä eksyttää tunteidensa, jotka nyt kuohuivat kuin myrskyinen meri ja hukuttivat hänen järkensä kerrassaan. Hänen silmänsä suitsuttivat tulta, hänen ruumiinsa vapisi, ja joka lihas jännittyi. Minä tartuin lujasti hänen käteensä ja kertasin sanani, ettei se ollut Monica, sillä mitäpä muutakaan voin tällä hetkellä sanoa. Mutta kaikki oli turhaa. Kaikki voimani eivät riittäneet pidättämään häntä rinnallani.
"Ah, nyt ymmärrän", huudahti hän. "Olet oikeassa, ei pidä luottaa ihmisiin."
Ja näin sanoen riistäytyi hän minun käsistäni ja oli yhdellä hyppäyksellä tiellä, jota kansleri kulki Monican rinnalla. He pysähtyivät ja katsoivat hämmästyneinä hurjaan mieheen, joka tarttui Monican käteen ja tuimasti tempasi hänet tiepuoleen.