"Ei!" vastasi hän kärtyisästi ja tahtoi poistua luotani. Mutta minä tartuin hänen käteensä ja sanoin:
"Minä suon sinulle ja heille hyvää, Pertti… kenties voin enemmän kuin luuletkaan."
Hänen silmistään näin, että hän tuli hieman leppyisämmälle tuulelle, mutta siltä ei hän ollut avomielisempi. Enemmän arvaamalla kuin suoraan hänen puheestaan sain selville, että nimetön oli jonkin vilpin tähden ajettu pois Lehtisten kartanosta ja että Pertti pelkäsi tai oikeammin sanoen oli varma siitä, että mies sentähden vaani tilaisuutta kostoon ja ettei Henrik Flemingin henki ollut turvattu niin kauan kuin nimetön oli elossa. Saatoin myös ymmärtää, että Pertti oli nähnyt hänet pari kertaa Augdowissa ja että hän oli varma miehen oleskelusta nyt Riiassa tai uskoi tämän hiipivän ruotsalaisten leirin ympärillä.
"Hän ei siis ole ruotsalainen eikä suomalainen?" kysyin.
"Hän on puolalainen", kuului vastaus, mutta kun edelleen kysyin, kuinka Henrik herra saattoi hänet ottaa palvelukseensa, oli Pertti kauan vaiti. "Pakosta!" sanoi hän vihdoin.
Erosin sillä kertaa Pertistä keskustelematta hänen kanssaan sen enempää. Vasta sittemmin sain varmuuden, että nimetön oli ollut Akseli Wachtmeisterin palvelija, ja saatoin silloin ymmärtää, että kaksintaistelun salaamiseksi Henrik herran oli siis täytynyt ottaa mies palvelukseensa.
Sitten en nähnyt Perttiä pitkiin aikoihin. Piiritystöitä joudutettiin lisätyllä vauhdilla, ja meillä oli kullakin tehtävää tahollamme. Tosin teki kaupunki yhä itsepäisesti vastarintaa, mutta kuningas oli itse iloisempi ja tyytyväisempi mieleltään, ja se vaikutti kaikkiin, jotka häntä ympäröivät. Hän sai viestin Tukholmasta, että hänen anoppimuorinsa, leskivaaliruhtinatar, oli suostunut hänen toivomukseensa viipyä jonkun aikaa, että kuningatar voisi jossain määrin rauhottua puolisonsa ollessa poissa. Sotamiehetkin rohkaistuivat suurimpiin ponnistuksiin. Ei ollut kyllin suurta vaaraa heitä pidättämään, kun he näkivät kuninkaan ja hänen veljensä tarttuvan lapioon ja ottavan osaa työhön.
Mutta syyskuun alussa, kun nurkkavarustus, luja linnotus Jaakobinportin, Santaportin ja Uuden portin luona oli ammuttu murskaksi, kävivät hyökkäykset tulisemmiksi ja taajemmiksi. Maan allakin, jonne kaivettiin miinoja muurien ja tornien räjäyttämiseksi, saatettiin käydä verisiä taisteluja. Niin tapahtui silloin, kun joku kaupunkilaisten miina osui vastakkain jonkun meidän miinamme kanssa, kuten joskus sattui. Kaupungissa oli keksitty myös eräs uudenlaatuinen heittoammus, joka teki meille suurta vahinkoa. — Mutta vihdoin oli kaupungin muurin alle asetettu miinat kolmeen eri kohtaan, kolminurkkaiset miinat, joihin oli pantu neljäkolmatta tynnyriä ruutia kulkivat pitkin vallien alusta. Alkoi käydä selväksi, ettei kaupunki kauemmin voinut puolustautua, erittäinkin kun muurinaukot olivat niin suuret, ettei vihollinen ehtinyt laittaa särkymiä kuntoon. He olivat kyllä eräänä päivänä niissä hommissa, kun pitkällinen sade teki kaikki liikkeet mahdottomiksi meidän puoleltamme, mutta seuraavana hävittivät meidän kanuunamme korjaukset ja enemmänkin. Sinä päivänä, syyskuun 12 p:nä, salamoi ja jyrisi aamusta iltaan sekä maan että meren puolelta. Kuningas tahtoi saada taistelun loppuun, sillä häntä olivat ärsyttäneet riikalaisten vastaukset kehotuksiin, että kaupunki antautuisi. Yöllä oli tehtävä yleinen hyökkäys.
Kuningas oli iltapäivällä teltissään, ympärillään upseerinsa, joille hän jakoi määräyksiään sen hyökkäyssuunnitelman mukaan, jonka hän oli laatinut, suunnitelman, jota sitten olen kuullut suurimpien sotaherrojemme ihailevan sen viisauden ja kaikkien mahdollisuuksien laskemisen tähden, joka siitä kävi esiin. Minä seisoin teltanaukossa. Herttua Kaarle Filip tuli ratsastaen ohjakset höllällä ja meni kuninkaan luo. Kohta hänen jälkeensä tuli herra Henrik Fleming ja hänen mukanaan Pertti, joka pysähtyi teltin eteen luokseni.
Teltti sijaitsi ylhäällä hietaharjulla ja näkyi toisten telttien ylitse, ja tuuli, joka kävi pohjoisesta, vei ruudinsavun eteläänpäin, niin että kaupunginmuurilta saattoi sangen hyvin nähdä mitä tapahtui kuninkaallisen teltan edustalla ja ketkä menivät sinne. Sen tähden suuntasi vihollinen mielellään tulensa tähän suuntaan, ja niin tänäänkin.