Satavuotiaan ryppyiset kasvot värähtivät, kun kuolonsanoma saapui, ja hän sanoi: "Silloinpa olenkin palveltavani palvellut ja voin mennä kotiin, minäkin, Herrani ja autuaan kuninkaani luo!" Ja siitä päivästä lähtien ei kukaan kuullut sanaakaan henkisotilaan huulilta. Nuori kreivi kuoli keväällä, huhtikuussa, ja kesä kului ja pellot keinuttelivat kultiaan tuulessa.
Silloin eräänä iltana nähtiin henkisotilaan lähtevän Tidön linnasta. Kaikki ihmettelivät, mihin hän aikoi, mutta kukaan ei häneltä kysynyt eikä kukaan häntä seurannut. Jokaisella oli kyllin ajateltavaa omissa asioissaan, kunnes uusi omistaja tulisi. Ja ukko taivalsi tietä myöten meren rannalle. Siellä viittasi hän luoksensa muutaman nuorukaisen, joka ymmärsi hänen tarkotuksensa, kun hän osotti venhettä ja ojensi kätensä järvelle, ja souti hänet niin ylitse Sundbyholmaan Södermanlannin rannalle. Täällä nyökkäsi vanhus ystävällisesti pojalle ja katosi maihin. Poika seurasi perästä hieman loitommalla ja näki hänen menevän Jäderin pappilaan. Siellä viipyi hän kauvan, ja poika lähti kotimatkalle. Mutta illalla, auringon parhaallaan laskiessa, nähtiin henkisotilaan kävelevän mäkeä ylöspäin valtiokansleri Akseli Oxenstjernan rakennuttamalle Jäderin kirkolle, joka kukkulallaan kohoaa koko ympäröivän Rekarnen seudun ylitse; ja seuraavana aamuna, kun lukkari kulki kirkkomaan kautta, löysi hän ukon istumasta kuolleena Oxenstjernan hautaholvin luota. Silloin oli elokuun 28 päivä 1706, tasan kaksikuudetta vuotta valtiokanslerin kuoleman jälkeen.
1.
Juhana herttuan airut.
Ei ollut vielä mennyt täyttä vuottakaan siitä, kun tulin autuaan kuninkaan palvelukseen — olin silloin vain poikanen, tuskin viidentoista vanha, mutta isokasvuinen ja vahva, jotta olin saavuttanut hänen suosionsa — niin, vuottakaan ei ollut vielä täyteen kulunut, kun jo seisoin vahdissa Nyköpingin linnan yläsalin ovella, jossa hänen isänsä, vanha Kaarle kuningas makasi ruumiina. Minä en seissut pääovella, vaan eräällä pienemmällä ovella huoneessa, jonka läpi kulettiin ja jossa oli useampia ovia.
Oli perjantai ja varhainen aamu. Autuas kuningas oli muutamia päiviä aikaisemmin lähettänyt säädyt kotiin ja piti hänen tänään lähteä sotaan etelään päin. Seisoin parhaallaan miettien yksikseni, että ne olivat onnellisia, jotka saivat mennä hänen mukanaan, sillä minun piti vasta maanantaina mennä perästä. Silloin avautui ovi aivan edessäni, ja kuningas astui sisään. Hän kulki raskain ja vitkallisin askelin suoraan huoneen poikki, ja minä olin kuulevinani hänen huokaavan. Hän näki tuskin minua, mutta minä näin hänet enkä unhota ikänäni sitä syvää surua, joka lepäsi hänen kasvoillaan, kun hän avasi ruumishuoneen oven ja meni sisään. Mitä hän siellä teki, en tiedä, mutta olen varma siitä, että hän rukoili Jumalaa itsensä ja Ruotsin valtakunnan puolesta, ja minä köyhä poika, seistessäni siinä ristikeihäs kädessäni, panin myös käteni ristiin ja luin rukouksen kuninkaan ja valtakunnan puolesta.
Parhaallaan niin seistessäni avautui toinen ovi, ja Ebba neiti riensi minun luokseni. Hän näytti kiihtyneeltä ja oli kalpea, mutta kaunis kuin päivä oli hän katsella. Minusta näytti hän itkeneeltä. Sillä vanha leskikuningatar oli näet ankara, ja niin neiti kuin Ebba olikin, ei häntä pidetty parempana kuin muitakaan hovineitsyeitä, jotka eivät saaneet ruotia heidän eteensä pantuja silakoita. Mitä hän minusta tahtoi, en sillä kertaa saanut tietää, sillä hän ei ollut vielä ehtinyt puolilattiaan, kun hän kuuli huudettavan nimeänsä ja pysähtyi äkkiä vavahtaen.
Hänen takanaan seisoi vanha leskikuningatar, eikä hän näyttänyt leppyisältä seistessään siinä kuin ukkospilvi, josta joka hetki odotti salaman leimahtavan ja musertavan hennon kukkasen. Neiti kääntyi nöyrästi takaisin.
"Kun kukin pysyy askareensa ääressä, niin onni kotiutuu taloon!" sanoi leskikuningatar ja viittasi sisälle vievään avonaiseen oveen. Neiti näytti tahtovan puhua, mutta kuningatar viittasi kädellään, ja silloin neiti meni.
Samassa tuli kuningas ruumishuoneesta. Hän oli itkenyt, näin sen, mutta hänen katseensa oli kirkas ja luja, siinä asui luottamus, rohkeus ja toivo. Hän riensi äitinsä luo, joka seisoi kyynelsilmin hänet nähdessään ja sulki hänet syliinsä.