"Jumala siunatkoon sinua, poikani!" sanoi leskikuningatar. "Jumala siunatkoon sinua! Tehtävä on vaikea, mutta sanon kuten autuas herrani, sinun isäsi: sinun on se suoritettava!"
"Kiitos, rakas äiti!" lausui kuningas ja lisäsi äänensävyllä, jota en voi kuvailla: "Jumala auttaa minua, olen siitä varma!"
Silloin tarttui hän äitinsä käteen ja talutti hänet pois. Seisoin, häpeä sanoa, kyynelet silmissä ajatellessani tulevia aikoja ja sitä kuormaa, jonka Herra oli laskenut nuoren kuninkaan hartioille. Olin iältäni nuori, mutta minulla oli korvat kuullakseni ja ymmärrys ajatellakseni, ja sen sanon, ettei kukaan niistä, jotka nyt elävät ja jotka ovat huvitelleet ja mässänneet Kirsti kuningattaren hovissa, voi ajatellakaan, kuinka silloin oli Ruotsin valtakunnan laita. Mutta minä sen tiedän, minä, sillä minä olin mukana alusta alkaen ja seisoin autuaan kuninkaan lähellä. Hän saapui valtakuntaan sananmukaisesti tyhjin käsin, ja ympäri maata oli autiotalo autiotalon vieressä, jottei paljoa pirahdellut aarrekamariin, ja aatelisherrat… niin, ne olivat kuin puhalletut pois, jos en ota lukuun autuasta herraani, valtiokansleria ja muutamia muita, — ja keskellä tätä kurjuutta seisoi kolme naapuria miekat maalla ja uhkasivat joka puolelta tuhota köyhän isänmaamme. Juutit olivat vaarallisimmat, heillä oli Kalmari hallussaan, ja nyt tänä talvena, kun autuas kuningas seisoi niin typötyhjänä, piti heidän ottaa Elfsborg ja Gullberg ja sitten marssia Jönköpingiin, jonka olisi voinut murskata muutamilla tykinlaukauksilla, niin huonosti siellä oli laita, ja sitten… sitten piti vanhan Ruotsimme nöyrästi alistua ja meitä kohdata kohtalon, joka muinaisina päivinä oli meille aiottu, meidän piti orjina suudella Tanskan kuninkaan kättä.
Ja kaikkien näiden vaarojen vastassa seisoi kuningas yksin, Jumala ja hyvä miekkansa turvanaan… yksin, sanoinko niin… ei, ruotsalainen talonpoika oli mukana, kuten hän oli isoisänkin mukana. Mutta mihin pystyivätkään nämä harjaantumattomat joukot ylivoimaista tanskalaista sotajoukkoa vastaan, joka oli kokoonpantu parhaista sotureista, mitä rahalla saattoi pestata? Ja paitsi talonpoikia oli kuninkaalla tuskin kourantäysi väkeä, joka oli harjotettua ja tottunutta sotaan, mutta hänelle miltei vaarallisempaa kuin vihollinen; sillä se teki mitä tahtoi, meni mihin tahtoi, ryösti ja teki tuhojaan kuten vihollismaassa ja meni vihollisen puolelle, jos sitä uhattiin rangaista. Uskokaa pois, tarvittiin rohkeutta rinnassa ja lujaa luottamusta Jumalan apuun ja oikeaan asiaansa, kun moisissa olosuhteissa lähti vihollista vastaan, ja kai hänellä oli oikeus joskus näyttää huolestuneeltakin, kuningas raukalla, vaikkakin hän seisoi suorana kaikkien edessä ja sisimmässään uskoi, kuten sanoikin, että Jumala oli häntä auttava.
Minun pääni pyöriessä täytenään näitä ajatuksia syöksi huoneeseen Juhana herttuan airut. Tunsin hänet hyvin ja tiesin, että hän oli miehekäs nuorimies, jolla oli sydän oikealla paikallaan. Hän voi tuskin puhua tultuaan sisälle, niin nopeasti oli hän juossut linnanportaita ylös. Näin sentään, että suuttumuskin paisutti hänen poveaan. Hän oli kalmankalpea ja silmät paloivat, ja ikäänkuin itseään hillitäkseen löi hän rintaansa, mutta silloin tarttui muuan nappi kiinni ja katkaisi parisen hopeanauhaa hänen mustasta takistaan.
"Missä on herttua?" kysäisi hän. "Minun täytyy tavata hänet… hänen sanottiin menneen ruumishuoneeseen!"
Sanoin hänelle, ettei niin ollut laita, mutta en voinut hänelle ilmottaa, missä herttua oli, kun tämä samassa tuokiossa tuli sisään. Hän tuli tuskin näkyviin, ennenkuin airut heittäytyi hänen eteensä lattialle ja ojensi kätensä häntä kohden, vetreiden vesien vieriessä kalpeita poskia pitkin ja sanojen tuskin päästessä vapisevilta huulilta kuuluviin.
"Auttakaa minua, auttakaa minua!" huudahti hän. "Mitä on minun tehtävä, köyhän miehen, jolla ei ole maailmassa ketään, jonka puoleen kääntyä, muita kuin te…"
Herttua pysähtyi ja ojensi torjuen kätensä, samalla kuin korkea otsa vetääntyi ryppyyn ja ylen sävyisät silmät näyttivät levottomilta.
"Tyynny, Sven Bårdinpoika!" sanoi hän lempeästi. "Nouse ja sano minulle mitä on tapahtunut; kuinka minun on sinua autettava?"