"Teidän majesteettinne älköön panko pahakseen tätä pyyntöä", sanoivat he, "koska teidän majesteettinne on selvästi sanonut teidän majesteettinne olevan kylliksi vahvasti varustetun vallatakseen kaupungin, vaikkapa se saisikin lisävoimaa. Jos teidän majesteettinne sallii meidän saada apuväkeä, niin olemme syyttömät, jollei sellaista saada, ja päinvastaisessa tapauksessa on teidän majesteettinne voitto sitä suurempi."
Mutta silloin kuningas huiskautti kättään ja sanoi:
"Niin kalliilla en tahdo ostaa kunniaa enkä viivyttää voittoa, joka minulla on Jumalan avulla käsissäni."
Kun porvarit sittenkin tekivät edelleen esityksiään, loppui kuninkaan kärsivällisyys.
"Tahdon antaa teidän omin silmin nähdä miinat ja millaiset mahdollisuudet teillä on puolustaa kaupunkianne. Älkää liian kauan koetelko kärsivällisyyttäni älkääkä saattako kaupunkianne äärimäiseen perikatoon. Olen ainoastaan teidän naistenne ja lastenne tähden koettanut käyttää lievempiä keinoja, mutta jos pakotatte minut käyttämään väkivaltaa, niin langetkoon teidän päällenne kaikki se viaton veri, joka silloin tulee vuotamaan. Käyttäkää sentähden ajoissa hyväksenne sitä lempeyttä, jota teille tarjoan. Sitten tulee katumuksenne liian myöhään!"
Tämä vaikutti. Illalla palasivat lähettiläät kaupunkiin, ja seuraavana päivänä, joka oli lauantai, tulivat valtuutetut ja luovuttivat kaupungin avaimet.
Sunnuntaina marssi kuningas juhlallisesti kaupunkiin ja kuunteli kiitossaarnaa, joka pidettiin Pyhän Pietarin kirkossa.
Sitten päivällä olivat suuret vieraspidot, ja kuningas ja herttua ja kaikki korkeammat upseerit olivat läsnä. Myöskin herra Svante Banér ja herra Henrik Fleming. Heillä oli ollut oikeita pitopäiviä heidän ollessaan kaupungissa panttivankeina, niin että Pertin levottomuus näytti olleen aivan aiheeton.
Sanoinkin sen hänelle, kun tapasin hänet aamupäivällä, kuninkaan ja herrojen istuessa pöydässä.
"Päivä ei ole vielä lopussa!" vastasi hän katsoen minuun syvällä, ihmeellisen läpitunkevalla katseellaan.