"Nykyään ei ole helppo asia saada puhutella kuningasta", sanoin tarttuen hänen käteensä, "hänellä on nyt pää täynnä sotaisia ajatuksia…"
"Sodasta juuri tahtoisin puhuakin!" keskeytti mummo ja lisäsi, kun minä hymyilin sille varmuudelle, jolla hän puhui: "Niin, niin, tahtoisin puhua sodasta; nähkääs, minulla on poika siellä, ja minä seison haudan partaalla, voin lukea jo päiväni."
Keskustellessamme olimme hieman loitonneet ihmisjoukosta, ja luultavasti oli vanhus nähnyt silmistäni, että tarkotin hänelle hyvää, sillä ei kestänyt kauan, ennenkuin olin alusta loppuun selvillä siitä, mitä hänellä oli sydämellään.
"Minulla oli tytär", kertoi hän. "Sanottiin hänen olevan kauniin, mutta paavilaiset saivat hänet pauloihinsa. Silloin, kuningas Juhanan aikaan, monet sellaisetkin, jotka tiesivät enemmän kuin me pikku eläjät, eksyivät kuulemaan paavilaisia saarnoja. No hyvä, ja kuningas Sigismundin aikaan sai muuan hänen herroistaan tyttöni, lupasi hänelle tavaraa ja kultaa ja mitä ihanimman elämän monissa linnoissaan, ja hän kuunteli herran lupauksia ja meni sen mukana meren yli kaukaiseen maahan. En kuullut hänestä enää sen koommin, ja mieheni kuoltua muutin tänne Strengnäsiin, josta olen syntyisin."
"Ja poikanne?" kysäisin, koska hän minusta loittoni aivan liian kauas asiastaan.
"Poikani kasvoi luonani ja oli ilonani ja riemunani. Hän kävi täällä koulua, ja minä toivoin hänen kerran voimallisesti saarnaavan oikeaa oppia paavia ja koko hänen joukkuettaan vastaan. Itse tohtori Laurikin — piispa", lisäsi hän selvyyden vuoksi — "taputti minua monta kertaa olalle ja sanoi, että minulla oli oleva kunniaa hänestä, Pietarista, sillä se oli hänen nimensä."
"Niin minäkin luulen, niin vähän kuin niitä asioita käsitänkin", lisäsin minä, kun vanhus hetkiseksi pysähtyi.
"Niin", huokasi hän, "mutta nyt on hän siellä maailmalla, uskottomain ihmisten joukossa, jotka ostavat ja myyvät Jumalan pyhiä armolahjoja kuten muitakin markkinatavaroita. Onneton oli se hetki, jona annoin suostumukseni hänen matkaansa, ja siitä on jo parisen vuotta…"
"Eihän hän kuitenkaan ole enää lapsi", lohdutin häntä. "Tietäähän hän, mitä sanoo ja tekee."
Hän pudisti epäilevästi päätänsä ja kuivasi pois kumpuavat kyynelet.