Hän puhui saksaa, jota ymmärsin hyvin, ja nuori neitikin käytti tätä kieltä, vaikkakin hän silloin tällöin sekotti mukaan italialaisen sanan.
"Mutta sano sitten, mio caro, sano sitten", pyysi nainen kyyneleet kauniissa silmissään, "mitä sinut tahdotaan tekemään?"
Nuorukainen pysähtyi äkkiä, tarttui neidin käsiin ja katsoi pitkään tämän silmiin, ja hänen kasvojensa kovuus näytti silloin lievenevän, tai oikeammin näytti kuin hänen sielunsa jännitys olisi hieman höltynyt.
"Mitäkö minut tahdotaan tekemään?" kertasi hän harvakseen, ja sitten pudisti hän päätänsä. "Niin, niin, voithan sinä sitä kysyäkin, sillä sinä olet puhdas ja hyvä; mutta sentähden älkööt korvasi koskaan kuulko sitä hirveää ehtoa, joka minulle on asetettu sinun kätesi voittamiseksi."
"Ehtoa?" huudahti neiti, ja hänen silmistään heijasti onni, jota hän tunsi, sillä hän näytti olevan nuoren miehen voittamaisillaan. "Tarvitaanko muita ehtoja kuin minun tahtoni…? Kuka täällä asettaa ehtoja, kuka ottaa itselleen sellaisen oikeuden?… Tule, lähtekäämme tästä julmasta maasta, jossa niin monet asiat nousevat onnemme tielle, ja lähtekäämme Italiaan! Siellä onni kukoistaa, eikä siellä mikään häiritse rakkauttamme. Mitä merkitseekään minulle mitä uskot, kunhan et vain unhota uskollisuuttasi Marialle?"
"Ah, Maria", huokasi nuorukainen, "onni täytyy tuntea eheänä, tai muuten se pakenee; ja usko minua — omatunto, omatunto, se painaa raskaasti ihmisen onnen vaa'assa. Tai sano minulle, kuinka voisi sinun henkesi tuntea autuutta, kun tietäisit minun kärsivän hornan tuskia, kuten uskot kerettiläisen tulevan kärsimään? Se onni, jonka luulet silloin omaavani, on vain aistien hurmausta, joka katoaa, kun viini on juotu loppuun ja sinulla on tyhjä pikari kädessäsi…"
"Et rakasta siis minua? Olet kuin tähdet ylhäällä taivaalla; nekin näyttävät tuikkivan kirkkaimmin ja palavan lämpimimmin, kun täällä alhaalla on kylmintä ja pimeintä!"
"Rakastan sinua liian paljon, Maria", vastasi nuori mies, "ja teen niin siksi, että sydämesi on lämmin ja puhdas, kuten kukka, jonka terään eivät vielä maailman tuulet ole puhaltaneet myrkyllistä pölyään. Rakastan sinua myös sentähden, että olen toivonut ja toivon yhä, että kerran kohtaamme toisemme totuuden Herran edessä samassa hääpuvussa…"
"Ei, ei… pois tämä raskas vakavuus! Se on kuin kylmä merituuli, se kietoo pelkkää sumua sydämeni ympärille. Olen tyytyväinen, kun tiedän, että rakastat minua, enkä tahdo mitään ehtoja, vaan tahdon antaa kaiken, jopa henkenikin, jos vaadit sen, kiinnittääkseni sinun rakkautesi minuun."
"Ja jos ottaisin sinun sanastasi kiinni, jos sanoisin sinulle: jos tahdot tulla omakseni, niin täytyy sinun jättää kaikki tämä loisto ja kaikki tämä rikkaus ja lähteä pois maahan, jossa vuodessa on pitempi talvi kuin kesä ja vuorokaudessa pitempi yö kuin päivä, — maahan, jossa myös osataan rakastaa ja antaa henki rakkauden tähden, mutta jossa rakkautta ei pidetä niin erillisenä, että se voi elää ja kukoistaa, vaikka kaikki muu kuolee… Tule mukanani siihen maahan ja sinä olet tuleva onnelliseksi minun onneni kautta!"