Kyllä, hän oli siellä, sanoi vartia, — mutta kun minä vaadin häntä hankkimaan siitä varmuuden, olikin vankila tyhjä. Minua kalvoivat tunteet, jotka melkein olivat minulle vieraat. Minua suututti perin katkerasti, että kivikasvoinen roisto oli päässyt minulta pakoon, ja ajatellessani sitä vaaraa, joka uhkasi kuningasta, jouduin rajattoman levottomuuden valtaan.
Kesti kauan, ennenkuin löysin jälkeäkään vangista, kauniista neidistä tai vanhasta jesuiitasta; mutta vihdoin olin kuitenkin heidät tapaava jälleen niin merkillisissä olosuhteissa, että olen harvoin sellaisissa ollut.
7.
Kuninkaallinen lahja.
Puhutaan ylistellen autuaan kuninkaan anteliaisuudesta, ja siihen onkin syytä. Sille, joka oli mukana ja näki omin silmin, millainen oli laita ja millaista sitten tuli, sille, joka lisäksi tiesi kuinka vähät varat hänellä oli liikutettavana, sille näyttäytyy hänen suuruutensa saavuttamattomana juuri hänen anteliaisuudessaan. Minä miespahanen ymmärrän tosin vain vähän siitä, että kirjataito on niin suureksi hyödyksi, mutta kuulin usein autuaan kuninkaan puhuvan siitä, ja kuulin myös autuaan herrani, valtakunnan marskin, puhuvan siitä ja minä uskon heitä. Sen verran käsitän myös, että minulla on kuolematon sielu ja että sen on saatava hoitonsa ja ravintonsa yhtä hyvin kuin ruumiinkin, että ihmisen täytyy saada muutakin ravintoa kuin lihaa ja leipää. Sentähden tarvitaan kouluja, ja koska on ero pienten ja suurten välillä, tarvitaan alempia ja ylempiä kouluja.
Mutta kaikilla, ylhäisillä kuten alhaisillakin, on kuitenkin sama määrä ja tarkotus: Jumalalle ainoalle kunnia! Siinä yhtyvät korkein oppi ja suurin yksinkertaisuus yhtä varmasti kuin kaikkien meidän vaelluksemme täällä maan päällä päättyy hautaan. Siellä ei kysytä, mitä tietä olemme kulkeneet hankkiessamme tietomme ja taitomme, vaan ainoastaan ovatko ne oikeata laatua, ja talonpoika auransa äärestä voi siellä käydä kenraalin edellä, joka sotatantereen tykin jyrinässä on niittänyt voittoja.
Kukin tarvitsee mestarinsa, ja autuaalla kuninkaalla oli mestarinsa myös opin alalla. Hänestä oli mieluinen ja suloinen lohdutus istua kirja kädessä ja harkita mitä oppineet miehet olivat ajatelleet. Siinä hän oli isäänsä ja isoisäänsä. Monta monituista kertaa, kun palasimme kotiin sotakentältä, oli minun kutsuttava hänen nuoruudenopettajansa, herra Juhana Skytte hänen luoksensa, eikä silloin ollut puhetta muusta kuin pelkistä oppineista aineista. Kuningas kyseli, herra Juhana vastaili. Latinaa ja kreikkaa, ja mitä ne oppineet asiat nyt ovatkaan nimeltään, autuas kuningas sekä luki että puhui. Tulisimman sodankin aikaan, kun olimme parhaallaan retkellä, näin kuninkaan, milloin oli joutohetki, tarttuvan kirjaan. Kerran istui hän teltissään ja luki kirjaa, jonka joku Hugo Grotius oli kyhännyt kansainvälisestä oikeudesta. Valtakunnan kansleri tuli silloin kuninkaan luo, joka pani kirjan pois ja sanoi hymysuin katsellen herra Akseliin:
"Toivoisin, että Hugo Grotius olisi luonani; osottaisin hänelle, mikä erotus on teorian ja käytännön välillä."
Ja totta kai onkin, että toisinaan on helpompi kirjottaa jostakin asiasta kuin toteuttaa se käytännössä.
Autuas kuningas rakasti oppia ja tahtoi, että hänen valtakunnassaan jokainen joka tahtoi kunnostautua opinuralla, saisi siihen tilaisuuden; ja häntä ympäröiviä eturivin miehiä elähdytti sama henki. Ah, monet monituiset saavat kiittää tämän kuninkaan ja hänen lähimpiensä opinrakkautta siitä, että ovat päässeet tiedon tarhaan noutamaan viisautta isänmaan hyödyksi ja kunniaksi. Sillä kansalliseksi tahtoi kuningas tehdä opinkin, vaikka useimmat oppineet puhuivat ja opettivat latinaksi.