Mutta paljo huolta ja monia suruja oli autuaalla kuninkaalla tällä alalla, ennenkuin hän saavutti mitä tahtoi, ja valtakunnan ensimäisen oppilaitoksen laita oli hänen ensimäisinä hallitusvuosinaan niin huonosti, että sitä nyttemmin tuskin uskotaan, kun siitä kuullaan puhuttavan.
Uplantilaisessa ratsuväessä oli muuan ratsumies, joka ensin oli aikonut tulla papiksi, ja monet kai sieltä lähtivätkin sotaan, vaihtaen kirjan miekkaan, — tämä ratsumies oli nimeltään Jaakko, ja hän oli urhoollisimpia ja huimapäisimpiä miehiä joukossaan. Mutta kuten sanottu on, hän aikoi ensin papiksi. Näin hänet ensi kerran puettuna naiseksi, tietysti se oli hirvittävän suuri ja väkevä nainen, ja kuitenkin oli hänen näyteltävä hovineitoa, oikeastaan vanhaa sotaurhoa, joka neitoseksi pukeutuneena tahtoi päästä rakastettunsa neitsytkammioon.
Olivat näet tulossa Juhana herttuan ja Kaarle kuninkaan tyttären, neiti Maria Elisabethin häät, ja Upsalan oppinut professori Johannes Messenius oli juhlallisuuden lisäämiseksi kyhännyt kometian, jolla oli nimenä "Signill", mikä oli kuninkaan tyttären nimi. Kaikkiaan oli valittu neljäkymmentä ylioppilasta esiintymään leikissä, ja niistä neljän nuoren aatelisherran oli näyteltävä naisväkeä. Aatelittomaan joukossa oli ratsumies Jaakko, ja hän oli olevinaan Habor. He harjottelivat Upsalassa professorin luona, ennenkuin lähtisivät Tukholmaan, ja eräässä sellaisessa harjotuksessa minä sain nähdä Jaakko Haborin puettuna hovineidoksi.
Hauskasti se alkoi ja loppui vielä hauskemmin, vaikkakin tuli surua ja vaikerrusta jälkeenpäin. Minä olin monien muiden mukana saanut luvan katsella tätä ihanutta, ja minä muistan usein istuneeni sydän kurkussa, kun näin ja kuulin, kuinka muinaisinakin aikoina kavaluus ja vilppi kutoivat verkkojaan.
Habor oli norjalainen kuninkaanpoika, joka lähti Hotunaan kosimaan sveakuninkaan tytärtä Signilliä, ja sen hän tekikin, jonka jälkeen hän taasen lähti matkaansa, luvattuaan Signillille palata pian jälleen. Sillä välin tuli toinen kosija Saksanmaasta. Signill, jota hänen isänsä piti ankarasti vartioituna, kysyi muutamalta neitosistaan, minkä näköinen saksalainen kosija oli, ja me nauroimme kaikki, kun neitonen sanoi, että sulhasella tosin oli kauniit kasvot, mutta
"hän on kuin vuohi puheeltaan, ja jalat on kuin olki vaan, ei muuten suuri kunnossaan. Pahoja paljo tapoja on hällä, kirosanoja, 'Potz-donnereita' täynnä suu, hattuineen pöytään istuutuu."
Mutta muuan paha ja häijynilkinen neuvonantaja kylvi vihaa Signillin veljien ja Haborin veljien välillä, jotka silloin oleskelivat immen isän luona, niin että jälkimäiset kaatuivat taistelussa edellisiä vastaan, ja edellisetkin löi Haborin miekka, kun hän saapui jälleen. Habor ajoi pois myös saksalaisen kosijan, mutta hänen täytyi itsensäkin lähteä Ruotsista. Signillin kutsumana tuli hän kuitenkin takaisin, puettuna samettiseen neitsytpukuunsa.
Hän ilmotti olevansa vieraan kuninkaan tytär, joka tahtoi oppia naisten käsitöitä Signilliltä, ja Signill otti hänet vastaan ja kehotti häntä liittymään muiden neitostensa joukkoon. Mutta siihen sanoi valepukuinen Jaakko-Habor olevansa liian ylhäissyntyinen.
Nyt oli hyvä Jaakko poikani luonnoltaan hieman kömpelö, eivätkä hänen suuret kouransa oikein sopineet ompeluneulaa käsittelemään, joten hän näytti aika hassunkuriselta; mutta ei siinä kyllin, ylhäiset herrat, jotka näyttelivät muita naisosia, ilvehtivät ilmeisesti hänen kanssaan. Itse Signillkään ei voinut olla salamyhkään sanomatta pistosanoja hänen korvaansa, ja innoissaan sanoivat he pistosanansa niin ääneen, että me kaikki kuulimme ne ja purskahdimme nauruun. Tätä ei Jaakko voinut sietää, ja hän mietti, kuinka rankaisisi pilkkaajiaan.
Kun hän sentähden tuli kometian siihen kohtaan, jossa Signill tuntee Haborin, ja valepukuinen rakastaja kysyi lemmityltään, rakastiko tämä jotakin, koska niin huokasi, ja kun Signill silloin vastasi rakastavansa Haboria, sanoi Haborin näyttelijä, kuten hänen piti sanoakin: