Ja tämän saneltuaan irvisteli Jaakko julmain kulmakarvojensa alta.
Tosiaan täytyy tämän tunteenpurkauksen esineelle antaa anteeksi, jos hän erehtyi koko kohtauksen oikeaan tarkotukseen nähden. Hän tekikin torjuvia liikkeitä kädellään, samalla kuin hänen silmänsä riittävästi ilmaisivat sitä harmia, joka kiehui hänen sisällään, hänen yhä mennessään askel askeleelta takaperin.
Jaakko puolestaan joutui tunteellisuutensa uhriksi, kuten hän aina teki, milloin oli oikein innoissaan. Hän tarttui arvokkuudella asessorin käteen toisella kädellään ja toisella tarttui häntä kaulukseen, sanoen:
"Niin, silloin olivat he mukana, Hornit, Soopit, Lilljehöökit, Posset, Bjelket ja mitä he nyt kaikki ovat nimeltään, nämä ylhäiset nuoret herrat, — silloin olivat he mukana huvinsa tähden, mutta nyt, kun huvi on tiposen tiessään ja onnettomuus on ovella, missä ovat he nyt, en näe heitä…"
Tällaikaa olivat he joutuneet vastakkaisen seinän ovelle, ja nyt läjähti korvapuusti Jaakon poskelle. Asessori tempautui rivakalla liikkeellä vapaaksi, hypähti ovesta toiseen huoneeseen ja löi sen jälestään kiinni.
Jaakko seisoi silmäillen sulettuun oveen, sivellen kädellään poskipäätään, jota poltti sen jokseenkin tuiman vastauksen jäleltä, jonka hän oli saanut parhaassa tarkotuksessa tekemäänsä kysymykseen. Hän seisoi hetken aikaa katsellen sulettuun oveen. Hyvää hän oli tarkottanut tuolle miehelle, jonka koko käytös oli hänelle yhtä käsittämätön kuin ovi oli sulettu. Sisältä ei kuulunut hiiskahdusta eikä liikahdusta. Jokseenkin nolona lähti hän lopulta tiehensä.
Hän suuntasi matkansa ratsumestarinsa luo, kunnian miehen, joka kuitenkin pian kaatui taistelussa. Tämä, samoin kuin toveritkin, piti paljo Jaakosta, ei ainoastaan hänen tavattoman väkevyytensä, vaan miltei enemmän hänen iloisen mielensä tähden, joka niin räikeästi pisti esiin kuivan ja karkean pinnan alta. "Antakaa minulle neuvo, ratsumestari!" sanoi hän tälle, tämän nyökätessä hymyillen hieman vapaapuheiselle Jaakolle. "Jos minulla on vihainen koira, josta kuitenkin pidän ja jonka tahtoisin pelastaa, ja jos näen suden käyvän sen kimppuun verisine kitoineen… kuinka on minun parhaiten meneteltävä pelastaakseni koiran, tempaanko sen pois vai lyönkö suden kuoliaaksi?"
"Sinä haudot päässäsi vakavia asioita", vastasi ratsumestari, "mutta arvotuksiin en ole halukas vastaamaan. Sano suoraan, Jaakko, ketä tarkotat koiralla ja ketä tarkotat sudella?"
"Vihainen koira on asessori, herra Johannes Messenius, ja susi on herra
Erik Yrjänänpoika Tott!"
Ratsumestari ällistyi kuullessaan nämä nimet, mutta Jaakko jatkoi aivan tyynesti: