"En jaksa nähdä, että Yrjänä Pietarinpojan poika vainoaa entistä opettajaani… Ei omena kauas puusta putoa, sanotaan, ja se pitää paikkansa Erik herraankin nähden; sillä jos Yrjänä Pietarinpoika oli huono neuvonantaja kuningas Erikille, niin koettaa hänen poikansa tehdä kaiken pahan minkä voi, vaikkakin, Jumalan kiitos, kuningas Kustaa Adolf on toinen kuningas kuin kuningas Erik."
"Täytyy sentään nähdä ja sietää paljo tässä maailmassa", keskeytti ratsumestari.
"Ei, seis!" tarttui Jaakko juttuun. "Voi nähdä ja sietää mitä tahtoo, mutta minä en tahdo, en, en tahdo. Kuten sanoin, en jaksa nähdä tämän tapahtuvan, tahdon pelastaa entisen opettajani, niin tahdon, ratsumestari, ja nyt on teidän annettava minulle neuvo! Onko minun temmattava asessori pois Erik herran käsistä vai onko minun lyötävä tämä juonittelija kuoliaaksi, kuten hän on rehellisesti ansainnut?"
"Sinun ei ole tehtävä kumpaakaan", sanoi ratsumestari ja katsoi Jaakkoa kasvoihin etevämmän hengen koko voimalla.
Jaakko katsoi kummissaan esimieheensä, jonka sanoja hän ilmeisesti ei voinut käsittää, niin vakuutettu hän oli siitä, että jotakin täytyi tehdä.
"Ei kumpaakaan!" toisti hän, silminnähtävästi ajatellen jompaakumpaa vaihtopuolistaan.
Mutta ratsumestari uudisti vielä suuremmalla vakavuudella neuvonsa ja osotti Jaakolle, mitä vaarallisia seurauksia saattoi koitua hänen puuttumisestaan tähän asiaan, vaikkei hän siltä pienimmässäkään määrin voisi muuttaa sitä kohtaloa, joka uhkasi Messeniusta ja jonka täytyi mennä omaa menoaan, mitä Jaakko mahtoikin tuumia tai tehdä. Seuraus, arveli ratsumestari, ei olisi mikään muu kuin että Jaakko saattaisi itsensä onnettomuuteen.
Parisen päivää myöhemmin langetettiin tuomio, ja tuomittu oli vangittava ja vietävä Suomeen.
Kun Jaakko oli jäänyt yksin omin päin arvostelemaan ja ratkaisemaan, kummanko keinon valitsisi, menisikö suoraan herra Erik Yrjänänpojan luo ja pelottaisi hänet kääntymään toiselle tolalle vai koettaisiko temmata Messeniuksen pois Erik herran käsistä, päätti hän ryhtyä jälkimäiseen, ja seuraavina päivinä hän kulki vaipuneena syviin ajatuksiin, alinomaa hyräillen Blancka Marthan laulua:
Mein Hertz thu ich dir schenken,
Schenken,
Es soll dein eigen sein.