"Minun kauttani?"
"Niin teidän, sanokaa suoraan, mitä voin minä tehdä teidän hyväksenne?"
"Ja te tekisitte, mitä minä tahdon…?"
"Tekisin!"
"Asiaa sietää ajatella, parooni Svante… minä saattaisin esim. tahtoa koko Källerydin."
Hän nauroi, kun hän tämän sanoi, ikäänkuin olisi hän sillä tahtonut osottaa että hän laski pelkkää pilaa, mutta kun hän loi silmänsä parooniin, näki hän, ettei tämä sitä ensinkään pilana pitänyt, että parooni nähtävästi otti pahaksi ivan, jonka muodon neiti itse oli lauseelleen antanut.
"Källerydin?" kertasi parooni pitkänveteisesti.
"Niin, nyt näette, parooni, että mitä metsässä huutaa, se kaikuna takaisin ponnahtaa… mutta te ette tahdo ymmärtää pilaa. Voittehan toki älytä että…"
"Lupaus on pyhä", keskeytti häntä parooni.
"Hyvä; ei minunkaan kanssani ole juuri leikkiä laskeminen", sanoi neiti Elisabet jyrkästi, "ja koska tulin sanoneeksi sanan, niin pysyn minä siinä. Teillä ei ole perillisiä, sen kuin minä tiedän… ainoastaan äitinne puolelta, ja niitä minä olen yksi… Voitte sentähden määrätä testamentilla Källerydin minulle kuolemanne jälkeen… Nyt puhun minä täyttä totta, ja toivon että ymmärrätte minua."