Hän seisahtui porraskivelle etehisen edessä. Hän kuuli puhetta keittiön puoliselta kulmalta. Ei tullut hänen mieleensäkään asettautua kuuntelemaan, mutta ääni oli niin kova että sanat sittenkin sattuivat hänen korviinsa, ja hän ymmärsi ne paremmin kuin kukaan olisi voinut uskoakaan.
"Sinä kurja, laiska lutka, vai sinä et tahdo auttaa sisartasi", ärjäistiin siinä, ja ärjäystä seurasi korvapuustille kuuluva läimäys.
Surumielinen varjo himmensi hohteen, joka äsken oli kaunistanut vanhuksen jaloja kasvojenjuonteita, sillä vihaa ei hurskas kappalainen voinut tuntea; mutta ärjyvä ääni jatkoi yhtä vauhtia: "Tässä näet, rakas Elisabet, mitä ystäväsi saa kärsiä… Sinulle kumminkin käynee kaikki hyvin?"
"Hyvin… Niin, mitä arvelet itse, Sidonia kulta? Tuolla näet paroonin lempihevosen, joka on tuonut minut tänne; olen itse omin silmin lukenut testamentin, ja tästä lähtein on sinun Emerentiasi Källerydin hallitsia."
Samassa astuivat keskusteliat nurkan takaa näkyviin rouva Sidonia ylpeänä, punaposkisena, neiti Elisabet puettuna ratsurin nuttuun ja saappaisiin. Edellisen vieressä kulki Emerentia, jonka punainen tukka näytti hiukan kammatulta, mutta silmät olivat yhtä karsaat ja kierot, suupielet yhtä röyhkeät ja ilkkuiset kuin ennenkin.
Kappalainen katseli esiintulevia silmillä, jommoisilla voimme ajatella autuaan hengen katselevan tämän maailman mammonasta taistelevia lapsia. Vienosuruinen hymy poistui hänen huuliltansa, mutta palasi sinne jälleen, kun hän näki Märtan, joka tulipunaisena kulki toisten takana.
"Gabriel, älä vielä lähde", huudahti rouva Sidonia, kun näki miehensä; "odota vähän, niin saat kuulla, minkä sanomattoman ilon Jumala ylönpalttisesta armostansa on suonut meille… Emerentia, meidän rakas tyttäremme…
"Vaimo, vaimo! Sinun ajatuksissasi, pelkään mä, hyörii ihan vain tämän maailman huolia", sanoi kappalainen lempeällä äänellä.
"Gabriel kulta, säästä saarnasi, kunnes…" Hän katkaisi puheensa ja jatkoi teeskennellyn ystävällisellä äänellä: "Ystäväni, neiti Elisabet Corelia tahtoo tehdä lapsemme onnelliseksi… Ajattele ja muista sitä, kun seisot saarnastuolissa. Sinulla on syytä sisimmästä sydämestäsi kiittää Jumalaa."
"Paras testamentti on se, jonka äiti ja isä kirjottaa lapsensa mieleen."