"Apua! meille? Mitä tarkoitat sinä, rakas poika?"
"Jollei isäni ole erehtynyt, jota en usko, niin on jalo parooni paraikaa joutumaisillaan hyvin viritettyyn ansaan; mutta minä toivon että raamatunlause, johon isäni viittaa, puhuu totta."
"Kyllä kaiketi, poika… mitä sanoo raamatun lause?"
"Ei väärä todistaja pidä pääsemän rankaisematta, ja joka rohkeasti valehtelee, ei hänen pidä selkeemän."
"Kyllä se lause pitää paikkansa; mutta mitä sinä tarkoitat?"
Sven kertoi nyt että hän oli saanut kirjeen isältään, joka oli aavistanut kuolemaansa. Kirjeessä oli hän viitannut Salomonin Sananlaskujen 19 luvun 5 värssyyn, ja Sven oli kotiintultuaan avannut isänsä vanhan raamatun ja lukenut vastamainitun lauseen. Mutta sen vieressä oli ollut paperi, johon isä vapisevalla kädellä oli piirtänyt:
"Pyhänä Källerydiin. Petos on ilmisaatettava. Minä en voi muuta; Jumala armahtakoon minua syntistä! Sormus on Märtan eikä hänen."
Lindbom seisoi siinä kuin olisi ukkosen salama häneen iskenyt.
"Sentähden olen minä täällä", jatkoi Sven. "En tiedä, mitä täällä on tapahtunut, enkä myöskään, onko sormus paroonin tahi jonkun muun huostassa, mutta Märtta, isävainajani sisaren tytär, on sormuksen oikea omistaja, ja mikä oikea on, se pysyy oikeana. Varmaan aikoi isäni Åsenhögasta lähteä tänne Källerydiin, kun kuolema tiellä yllätti häntä, jotta hän ei ehtinyt täyttää aikomustaan."
Lindbom nyykäytti päätään ja oli vähän aikaa ääneti; sitten sanoi hän: