Märtta seisoi kyökin ikkunassa, kun he avasivat veräjän ja astuivat pihalle. Nähdessään Svenin Lindhomin seurassa, punastui tyttö; mutta seuraavassa tuokiossa seisoi Sven kyökin kynnyksellä ja käski viittauksella hänet luokseen.
"Pysy valmiina, kun huudan sinun nimesi", sanoi hän, ja lisäsi, kun näki Märtan hämmästyksen: "ole tyyni, Märtta, se tapahtuu sinun hyväksesi. Ken tietää, ehkä isäni sanat, jotka hän lausui, kun toissa pyhänä tapasi meidät, vielä toteutuvat."
Sen sanottuaan katosi hän, ja Märtta kuuli Svenin ja Lindbomin avaavan suurtuvan oven ja astuvan sisään. Hänen sydämensä tykytti niin, että se oli haleta hänen rinnassaan. Mitä tarkoitti tämä kaikki, ja mitä nyt tapahtuisi?
Mutta hämmästys ei ollut vähempi suurtuvassa, kun kookas sotilasvanhus astui sisään ja kohta hänen jälessään Sven. Rouva Sidonia löi yhteen kätensä ja itse kierosilmä Emerentiakin kumartui eteenpäin ja katsoi ensikerran eläissään suoraan eteensä. Neiti Elisabet istui kädet puuskassa ja nosti nokkansa ylös ilmaan.
"Mikäs on, Lindbom, eihän parooni toki ole kuolemaisillaan?"
"Sallikaa minun nähdä tuo sormus, joka on luonut teidän onnenne", alkoi
Lindbom, huolimatta vastata miehekkään naisen kysymykseen.
"Sormus?" Neiti Elisabet säpsähti. "Mitä te siitä tahdotte? Minä saan teille kerta kaikista sanoa, Lindbom, etten ensinkään suvaitse näsäkkäitä palvelioita… Ymmärrättekö, ystäväni?… Kun minä saan Källerydin, tulee siellä tapahtumaan pieniä muutoksia yhdessä ja toisessa, muistakaa se."
Ja neiti Elisabet heitti silmäyksen rouva Sidoniaan, joka päännyykkäyksellä ja olkaansa kohottamalla osotti että hän oli yhtä harmissaan Lindbomin hävittömästä pyynnöstä.
Mutta — kummapa kyllä — ei Lindbom ollut tästä kaikesta millänsäkään. Hän vastasi tyynesti, ikäänkuin hän ei olisi ensinkään kuullut neiti Elisabetin nuhdesanoja. Hänen rehellisissä silmissään vilahti kumminkin jotakin surullista, jota Sven kentiesi huomasi ja osasi selittää — surua kaikesta siitä pahasta, jota ihmissydämessä voi syntyä.
"Teidän täytyy näyttää minulle sormus, neiti Elisabet; minä puhun tässä paroni Svante Hornin nimessä ja oikeudella."