"Ei ole hätää, rouva kulta", vakuutti toinen kantaja.
"Sanokaa itse", huomautti toinen, "mistä rouva on arin, niin panemme sen paareille päällimäiseksi."
Albert hymyili itsekseen, mutta näki jotenkin hapahkon ja jämeän ilmeen Saran kasvoilla. He astuivat maihin. "Minne herrasväki käskee mennä?" kysyi etummainen kantaja.
"Majataloon."
"Vai niin, eikö herrasväki ole kaupungista kotoisin. Silloin saan luvan mainita", jatkoi mies, "että herralle käypi tärkeäksi kiiruhtaa yösijan saamista majatalosta, sillä tänne on tullut paljon matkustajia."
"Minä seuraan tavaroita", keskeytti Sara, "riennä edeltäpäin, Albert!
Me kyllä löydämme majatalolle."
Kersantti teki niin. Hän kulki pitkiä Arbogan katuja ja saapui hetken päästä majataloon.
"Ei ole, ei yhtään", oli isännän vastaus Albertin kysyessä huoneita.
"Mutta minä tulen laivalta ja minun pitää saada yösijaa."
"Niin, vaikka herra tulisi auringosta tai itse hornasta, niin täällä ei silti enemmän huoneita liikenisi. Täällä ovat parooni —— ja parooni —— ja parooni ——, jotka itselleen ja perheilleen jo ovat tilanneet kaikki huoneet. Ja Arbogassa muuten… niin, kuulustakaa, hyvä herra… minä epäilen suuresti, sillä markkinat… hmhm… ovat kasanneet kauheasti ihmisiä."