Leveä, ihanasti valmistettu vuode ilmaisi minä hyväntahtoinen Annette oli heitä pitänyt. Heti paikalla ehkäistäkseen kaiken hämilläolon, sanoi Albert: "Sara hyvä, minä istun ajoneuvoissa tuolla alhaalla, taikka lepään yöni heinäluhdissa. Ihmispoloisten tyhmä päähänpisto sinua nimitellessään kiusoittaa minua yhtä paljon kuin sinuakin; mutta ei sille mahda mitään, että suurelliset paroonit ovat niin tarkkaan ottaneet kaikki huoneet, että minä olen voinut saada vain yhden ainoan, ja senkin tuskalla. Kuitenkin toivon, että täällä voit hyvin, pysyt häiritsemättä ja nukut makeasti."
Sara oli tällä välin riisunut hattunsa ja pannut sen tuolille; hän astui matkatoverinsa luo ystävällisin elein ja vastasi: "Tee miten tahdot ja istu ulkona, missä haluat, Albert. Saatan kai ymmärtää, että nostat melua tästä yhdestä, siististä, kauniista huoneesta ja katsot tyhmäksi että on vain yksi. Jos sinä olisit syntynyt, kasvanut ja sitten koko elämäsi asunut niinkuin minä vain yhdessä ainoassa huoneessa, joka päivällä oli työhuone ja yöllä meidän kaikkien makuuhuone (sillä ne huoneet, jotka kotitalossa jäivät vapaiksi, oli puutteen takia vuokrattava pois), silloin et liioin puhuisi tästä joutavasta asiasta. Mutta vaikket oikein lienekään kuten monet muut, saatan kumminkin ymmärtää, että olet kasvanut moniin hassuihin ajatuksiin. Sentähden, hyvä Albert… niin, tee miten haluat, mutta minä vakuutan sinulle, että jos jäät tänne sisälle sensijaan kuin istuisit yön ajan ulkona römssyilmassa, niin minä en pidä sitä lainkaan minäkään; ja toivoisin sinun katsovan asiaa samalta kannalta, sillä juuri siten se vähimmin merkitsee."
— Jos sinä jäät sisälle, sitä minä en pidä lainkaan minäkään! — vihloi kuin kaiku kersantin sydäntä, ja noin itsetuntoa musertava, noin julma ja masentava katsantokanta mykisti hänet kokonaan.
"Albert!"… hän jatkoi, meni häntä lähelle ja otti hänen kätensä… "älä erehdy minusta äläkä ihmettele! Jos lasken pois ne kotona vietetyt yöt jo aikoja sitten, jolloin isä vielä eli, enimmäkseen jäi pois, mutta joskus kuitenkin saapui kotiin ja rajusti meluten, tapellen, Jumala nähköön, ja kiroillen mellasteli kello neljään aamulla, niin voin sinulle vakuuttaa, että muuten aina öisin oli niin hiljaista työhuoneessamme, jossa makasimme, ettei pieninkään lasi särkynyt. Siihen olen tottunut. Mutta mene sinä kernaasti ulos, Albert hyvä, sillä sinä huomaat ehkä paljonkin tässä pikkuasiassa, enkä minä voi sinua muuttaa."
Nyt hänen täytyi hymyillä, sitä ei voinut auttaa. Hän päästi immen käden. "Oli miten oli", vastasi hän, "nyt menen ainakin aluksi ulos tilaamaan hevosia huomiseksi."
"Se on tietty että sinun nyt tulee mennä! Niin", keskeytti Sara äkkiä, "huomenna on liika myöhäistä saada kaikkea kuntoon. Meidän täytyy olla aikaisin valmiit. Ja sinä jäät mihin haluat tänä yönä, mutta ota kamarinavain mukanasi, ulos mennessäsi, ettei kukaan muu erehdyksestä tule sisään, ja sano neidolle tuolla alhaalla, ettei hänen tarvitse mitään kynttilöitä tuoda tänne. Minä näen kyllä paneutua levolle."
Albert meni. Seisoessaan ovella hän kääntyi taakseen. Silloin Sara seisoi keskellä lattiaa ja niiasi: "Hyvää yötä, Albert, näemme toisemme huomenna!"
Hän kumarsi, sulki oven ja otti ulos avaimen. — "Sinua käsittämätöntä!" kuului hampaiden kolosta. — Hyvää yötä! Näemme toisemme vasta huomenna! Onko se olevinaan kutsu palata tänä iltana? Ja kuitenkin näyttivät hänen ensi mainintansa viittaavan sinnepäin. Minä menen astumaan pari kierrosta pihalla.
Hän suoritti alhaalla hevostilaus-asiansa ja ilmoitti Annettelle ettei mitään valoa tarvittu, mutta kahvit oli tuotava ylös täsmälleen kello kuusi aamulla. Sitten hän aprikoitsi pihalla tavatakseen vaunuja makuusijaksi. Mutta sellaisia ei näkynyt. Muutamista pystyynkäännetyistä aisoista, jotka hän vajan raoista huomasi, oivalsi hän kaikenlaisia herrasvaunuja olevan saatavissa, mutta ne olivat lukon takana. Hän kulki alas viettävää pihamaata. Yö näytti tulevan sateinen. Hän tuli tallin luo ja koputti ovea. Sieltä ärjäisi päihtynyt tallirenki: "Mene helssinkiin!"
— Onpa se kestikievari-riivatti säntillinen, joka niin aikaiseen sulkee kaikki vajansa, porttinsa ja luhtinsa! Prosit, kersantti, täällä sulle tulee hauskaa, kun olet irtikiskottu koko ihmiskunnasta. Menenpä hetkeksi jälleen katsomaan, miten Sara näyttelee hyväntuulisuutta ja ottaa minut vastaan, ja sitten tulen taas tänne vaatimaan mokomaa penteleen helssingin tallirenkiä kallistamaan minulle korvansa.