"Passia kai pitäisi myöskin katsoa", virkkoi isäntä, "mutta herrasväeltä sitä ei tarvittane."
"Kyllä tietysti, kas tässä, jos vaaditaan." Albert kääri auki passinsa hänen silmäinsä eteen.
Hän luki. "Kers… kers… kyllä, se on vallan hyvä. Rouvaa tosin ei tässä mainita, mutta se ei mitään tee. On mainion hyvä."
"Niin, herra isäntä", keskeytti Albert, "totta puhuen kun otin passini, aioin matkustaa vain yksin. Mutta senhän herra tietää, että usein voi aikeensa muuttaa, ja niin otin hänet mukaan jäljestäpäin, vaikken tahtonut vaivata poliisia kirjoittamaan uutta passia."
"No, se on ymmärrettävää; mitä se haittaakaan? Kunnon ihmisiltä, jotka matkustavat siivosti ja maksavat, ei milloinkaan kysytä passia. Onnellista matkaa, herra kersantti! Toivon herrasväen olevan tyytyväisiä hevosiin. Ne ovat minun omiani."
"Vai niin, herra isäntä. No ehkä minä samalla saan maksaa kyytirahan
Fellingsbrohon, niin se on tehty."
"Ei sitä tarvita, vaikka voihan se käydä laatuunkin; renki on juoppo."
"Kas tässä… viidestä neljänneksestä… ja tässä vähän liiemmaksikin… minne Annette hävisi? Tehkää hyvin, ottakaa tämä häntä varten!"
"Kiitän nöyrimmästi. Lasillinen, herra kersantti, omasta puolestani, jos saan tarjota! Näin aamutuimaan se ei haittaa. Sanokaa, eikö kävisi laatuun, että saisin tarjota rouvalle tuolla ulkona lasillisen? Minulla on hienoa malagaa."
"Pelkään ettei Saraa haluta näin aikaiseen."