"Ja minä kai myös jauhoin liitua?"
Hän loi kumppaniinsa suuren, lämpimän silmäyksen, mutta käänsi katseensa maahan ikäänkuin sumun samentamana. Hän nieli huomaamatta alkavaa itkua, tointui kuitenkin ja sanoi: "Senpä minä juuri hyvin ymmärränkin, Albert, sillä sinä olet upseeri. Toivoin kumminkin, että olisit enemmän aliupseeri kuin todella olet."
Tämä puhe oli kersantille selvää arapiaa, ja se ihmettelevä katse, jonka hän loi tyttöön, ilmaisi tälle riittävästi että hän oli puhunut tolkuttomia. Hän veti kätensä pois kersantin kädestä.
"Noin sitä voi uneksia", sanoi hän, näennäisesti enemmän itsekseen, "ja kun herää, on kaikki toisella lailla. Sentähden on parasta, että jokainen elää vapaana itsekseen, omalla tavallaan eikä reuhdo sitä rikki toisen takia. Voidaan silti olla hyvät ystävät, ja parasta on niin. On suloisinta, kun on hyvä olla eikä tuota lähimmäiselleen kiusaa."
Albert pudisti päätään. Hän puhuu jotakin unestaan ajatteli hän. Neito kumminkin jatkoi:
"Ja Jumala tietää kai paraiten, millaisiksi hän ihmiset tahtoo, mutta en minä sitä ymmärrä. On sentään parasta elää, niinkuin Jumala on ihmisen luonut."
Nämä leveät sanat soivat kersantin korvissa niin hullunkurisilta, että hän oli purskahtamaisillaan äänekkääseen nauruun. Mutta kunnioittaen tytön kasvojen ilmettä, joka näytti ylen mietiskelevältä, hän pidättyi ja koetti syventyä tytön omaan ajatuskulkuun.
"Yhtä tietoa odotan Sara Videbeckiltä", virkkoi kersantti. "Äitisi on viettänyt onnetonta eiämää isäsi kanssa, sen kuulin eilisistä kertomuksistasi. Mutta älä sittekään luule, että kaikki paha tulee miehistä…"
"Sen kai mä tietänen", vastasi neito. "Tunnenhan sorvarivanhimman, Stenbergin. Hänen vaimonsa on niin ilkeä torakurkku, että mies voi hukata koko elämänsä hänen tähtensä. Eikä ole parempi asian laita Sederbomillakaan, jossa rouva on hassahtava ja mies kulkee surusta hupsuna. Entä Spolanderilla sitten? Ja Zakrissonilla? On samanlaista kaikkialla, kun vain joutuu niin lähelle, että saa heidät häkissä nähdä, ja he eivät ennen lopeta kuin ovat tehneet toisensa heittiöiksi molemmin puolin. Sitä en voi milloinkaan hyväksyä."
"Oliko isäsi, Sara, alusta alkaen ollut äidillesi niin häijy?"