"Sinä hengität niin suloisesti!"
"Unohtaako?" sanoi hän jälleen hetkiseksi vaiettuaan. "Ehkä, jos sattuu että rakkaus loppuu muutamilta, unhotuskin silloin voi ilmaantua: mutta ainakin on varmaa — ja sen minä tiedän — ettei sydämen iloista muistoa säilytä sellainen, mikä haaskaa pois itse rakkauden. Sentähden…"
"Niin, en tahdo nähdä enkä käydä liian usein tervehtimässä sinua, Sara. Mutta jos saan vuokrata pikkuhuoneesi ja siellä istua itsekseni omassa työssä, niin ei mikään maailmassa, et sinä itsekään, voi estää minua maalaamasta kuvaasi eteeni, ei toki siveltimellä, sitä en osaa… voi, jospa osaisin!… Ja jos sairastuisit, silloin tahdon tulla alas ja istua vuoteesi ääressä."
"Se riippuu taudista, Albert hyvä. Pidän mieluimmin Maijan luonani, hän sen paremmin ymmärtää."
"Mutta… hyvä Jumala… jos… minä vain ajattelen… jos par exemple minä itse sairastuisin?"
"Se on aivan toinen asia. Silloin minä tulen ylös sinun huoneisiisi ja istun luonasi yöt päivät, jos tarvitaan, vuoteesi ääressä. Minä suljen puodin ja kirjoitan sen ulkopuolelle: matkoilla. Siinä on tiedätkös se ero, että jos mies on sairas… oikein, niin ettei se ole tyhjää lorua, vaan että hän todella makaa vuoteessa… ei ole mitään epämiellyttävää, ikävää tai rumaa olla siinä saapuvilla; se minusta sopii. Mutta vuoteessa oleva, sairas naishenkilö, keuhkotautinen tai sentapainen, hän on paras olemaan itsekseen, Albert. Kuitenkaan, jos jotakin minulle tapahtuisi, ei minulla ole sitä vastaan sanottavaa, että sinä viivyt kaupungissa… talossa… yläkerrassa. Jos…"
"Hyväinen aika! Mitä tarkoittaa kumma katsantosi?"
"Jos tällöin joutuisin kuoleman partaalle, silloin tahtoisin, Albert, että sinä tulisit alas minun huoneeseeni… vähää ennen kuolemaani… minun luokseni!… ja… sillä tätä kättä tahtoisin suudella kaikkein viimeiseksi maailmassa." — — —
KAHDEKSAS LUKU.
Katso ympärillesi ja näytä iloiselta! Minä tahtoisin kokea sen suloisen riemastuksen, että sinun kulkiessasi katua joka toinen tyttö pysähtyisi ajatellen: Kah, kuinka kaunis upseeri tuossa ajaa!