Historian ja maantieteen, jotka aina ojentavat toisilleen kättä, tulee tässäkin toisiaan auttaa; niin että kun edellinen viimeksi äkkiä vetäytyi pois ja nyt väistyy taammaksi, alkaa jälkimäinen puhua, ja puhuu seuraavasti: Mariestadin ja Lidköpingin välinen tie ulottuu aina Mariestadista Lidköpingiin saakka. Tätä tietä alkoivat molemmat matkustajat kulkea heti seuraavana aamuna, kastettuaan korppunsa kahteen kauniiseen aitoporsliini-kuppiin.
Västergötlannin maantiede sanokoon mitä tahtoo ja haluaa eteläisestä Venernin rannasta, varmaa on, että jollei katso tiehen, joka siitä menee, niin se ei silmälle tunnu lainkaan epämiellyttävältä. Molempain matkustajain päästyä Bresäteriin, virkkoi Albert: "Nyt on kysymys siitä, onko meidän Forshemiin mennessä valittava jumalallisen kaunis tie Kinnekullan kautta, joka kulkee halki Österplanan pohjoisosan, sitten Medelplanaan ja Källbyhyn, jota tietä ajamme ohi Hönsäterin, Hellekisin ja Råbäckin…"
"Råbäckinkö? Olen kuullut puhuttavan Råbäckistä! En ole ollut siellä ennen", jatkoi Sara, "mutta miksi nyt sinne menisin, kun hän ei enää asu siellä?"
"Kuka hän?"
"Siellä on enkeli asunut, mutta nyt muuttanut Vetterniin."
"Rouva… minä tiedän… en oikein muista nimeä."
"Minä en myöskään ole häntä nähnyt", jatkoi Sara, "mutta jos hän vielä asuisi Råbäckissä, niin haluaisin mennä sitä tietä. Hyviä, oivallisia kirjoja on hän lainannut Gustava tädille Lidköpingiin, ja niitä olemme molemmat yhdessä lukeneet lomahetkinämme."
"Niitä minäkin tahdon lukea!" huudahti kersantti.
"Niin sinun pitääkin… mutta…"
"Niin, toinen tie jonka voimme valita", selitteli kersantti, "sitävastoin kulkee alas Enebäckiin päin, Kullenin itä- ja eteläpuolitse, halki Skälfvumin, ohi Husbyn, ja niin edelleen. Kumpaa lähdemme?"