"En minäkään", vastasi lidköpingiläistyttö nokkelasti.
"Oietko hullu?"
"Enpä toki, ei tarvita kuin yksi sellainen."
"Tahdon panna sekaan enemmän sokeria ja kermaa, niin tee jäähtyy", huomautti kersantti, päästen järkiinsä ja tullen paremmalle tuulelle. "Paljonko kello on?"
"Se ei minua liikuta."
"Sinäpä olet hiton elävä."
"Suvaitsetteko kupin lisää?"
"Näen kellon olevan pian yhdeksän, eikä kuulu mitään sanaa! Laita vuoteeni tuossa paikassa, käyn makuulle, niin on jotakin tekemistä. Niin, kaada kuppi lisää!"
"Onko se juotava vuoteessa?"
"Kaada sinä ja anna sen seistä siinä, niin saanpa nähdä. Minä menenkin kadulle, katsomaan ympärilleni; mutta jos joku sanantuoja tulee, niin huuda minut heti tänne ylös! Ja valmista sillaikaa vuode!"