Viimein hän näki pienen punaisen puutalon, joka vivahti Strengnäsin taloihin, kuitenkin hyvin säilyneen. Pitkä rivi kadulle siroteltuja havuja osui hänen tielleen; se sävähdytti sydäntä: hänen oli nyt seurattava kuolonjälkiä.
Lauta-aidan portinsäppiä nostamalla hän joutui avaralle, vastalakaistulle pihalle. Hän nousi matalille, mutta leveille kuistinportaille. Itse eteisovi, jokseenkin iso, oli koristeltu vaahteran- ja koivunlehvillä. Eteislattia tuoksui kirveliltä ja tuoreelta mesiangervolta. Tämä vienonsuloinen tuntu siis häntä kohtasi, mutta hänen polvensa vavahtivat, sillä hän aavisti, että sillä oli tavanmukaisena tarkoituksenaan salata hirvittävyyden huurua.
Häntä vastaan tuli iäkäs nainen, siisti, mutta ylen köyhästi puettu,
murheen ilme leppoisilla kasvoillaan. Jälleen vihlaisi hänen sydäntään.
— Tämä on varmaan vanha Maija! — hän ajatteli. Mitä hän sanoisi?
Kuinka alottaisi? Vihdoin hän änkytti:
"Olen saanut kuulla, että täällä olisi huoneita…"
"Vuokrattavanako? Kyllä, toisessa kerrassa, jos saan luvan herralle näyttää."
Hän meni portaille päin, mutta häntä kammotti, sillä jos Sara todella oli kuollut, mitä Herran nimessä hän silloin huoneilla tekisi? Hän oli kompastua ensimäiseen askelmaan, kääntyi vanhaan palvelijattareen päin, tahtoi jotakin kysyä, mutta kieli kieltäytyi tottelemasta. Kuitenkin jotain tehdäkseen hän sanoi: "Ennenkuin menen ylös, ilmoittakaa minulle vuokran määrä!"
"Kaksikymmentä riksiä vuodelta, mutta kaksitoista puolelta vuodelta, hyvä herra. Tehkää hyvin…"
— Kylmät, synkät, viiltävät sanat! Mutta minua hävettää olla menemättä ylös, kun olen tänne tullut, — ajatteli hän. Hän lensi portaita ylös.
Näyttäjätär vei hänet kahteen pieneen huoneeseen, joissa oli ruusukkaat seinäpaperit. "Tehkää hyvin, istukaa ja tarkastelkaa niitä tällä välin", sanoi hän, meni ulos ja sulki oven.
— Istuisinko? En totta tosiaan. Suuri Jumala, mitä minulla on täällä tekemistä? Millaiset huoneet kumminkin! Hauskat, taivaallisen hauskat! Täällä on äsken pesty, ikäänkuin se olisi tapahtunut viime yönä, järjestetty, puhdistettu, ja ihkasen uudet kaihtimet nostettu ylös. Vierasta on odotettu, näkyy. Ja leukoijat ikkunoissa! Kas, mitä peilejä kehyksineen! Kehykset myös lasisia, kultapaperia alla. Aivan niin, ja sisähuone? Sielläkin ruusukkaat seinäpaperit, mutta toisella tavoin. Voi, kun saisikin täällä asua, ja… jos… niin, jos… hyvä Jumala!… Näistä pienistä huoneista hän aivan varmaan näki unta tuona yönä Arbogassa, jolloin…