"Niin hyvä veli, tässä minä nyt toisin ristiksesi pienen nulikan. Hänen nimensä on Kalle, on seitsemän vanha ja nyt hänen pitäisi alkaa koulunkäyntinsä", lausui isä.
"Vai niin, vai niin — jaha, tervetuloa poikaseni", vastasi herra Eteläinen ja taputteli minua ystävällisesti päälaelle. "Minä toivon, että sinulle tulee hauska täällä kumppanien seassa."
Sen perästä sain minä kertoa, kuinka pitkälle olin lukemisessa päässyt.
"Osaatko sinä lukea suoraan?" kysyi herra Eteläinen.
"Ky-yllähän toki", vastasin minä. "Ja sitte minä vielä osaan Lutheruksen pienen katekismuksen ja ensimmäisen pääkappaleen pitkästäkin ulkoa."
"No, sepä ei ollut niinkään vähän seitsenvuotiseksi", puhkesi opettaja lausumaan. "Äitisikö sinut on opettanut lukemaan?"
"Minä olen ollut isoäidin luona", vastasin minä perin varmasti.
"No, koetetaanpas sitte, kuinka isoäiti on onnistunut sinua opettaessaan", jatkoi hän ja ojensi minulle lukukirjan, jolla oli nimenä "Kotikoulu". "Lues tuo värssy, niin saan minä kuulla miltä se kuuluu."
Minä luin:
"Tupakainen tuhma ruoho,
Kasvoi ensin Intiassa,
Kansan kasvavan tuhoksi,
Vaivaajaksi vanhan rinnan!
Pojat saattaa sairahaksi,
Hengenkin hajuavaksi.
Kuules, kuules poika pieni!
Pidä sinä viisas mieli;
Karta kaikella mokomin
Tupakkien turmelusta,
Villitystä väkijuoman!"