Mutta mikäs se oli, joka pisti ja teki niin kipeää peukaloon! Se oli kai vaan joku pieni tikku puolivalmiista miekastani. Oi ei — katsos verta! Veitsi oli luiskahtanut syrjään ja minä olin leikannut sormeni niin, että verta tihkusi pitkästä haavasta. Ei se juuri ollut mitään vaarallista, - sillä haava ei ollut syvä, eikä tuo juuri koskenutkaan kovin kipeästi, mutta minä säikähdin kovin, nähdessäni peukalosta verta tippuvan. Minä heitin kauas aikomani miekan, kiiruhdin isän huoneesen veitsineni ja aloin itkeä kollotella. Minä huusin täyttä kurkkua, ikäänkuin olisi mikä suuri tapaturma tapahtunut. "Mitä sinulla olikaan isän veitsen kanssa tekemistä", kysyi omatunto vakavasti.
"Ui-ui-jui", itkin niinä, "mitä oli minulla isän veitsen kanssa tekemistä?"
"Näetkös nyt, miten tottelemattomuus saapi rangaistuksensa", sanoi tuo sisällinen ääni taas.
"Voi-oijoi-joi, jos en — — ui-jui, jos en olisi ollenkaan o-o-ottanut isän veistä", nyyhkytin minä yhä. Silloin tuli luokseni äiti, joka oli kuullut nyyhkytykseni ja itkuni. Nähdessään poikansa noin surkeassa tilassa, arvasi hän heti asian. Hän pesi pois veren, sitoi haavan ja pian se paranikin, mutta kuinka oli käypä, kuin isä tulisi kotiin ja kuulisi, että minä olin ollut tottelematon taaskin kerran.
"Äiti, — pyytäähän äiti, että isä ei hyvin paljoa suuttuisi minuun, vaikka en totellut tuota kieltoa", nyyhkytin minä taas ja ajatellessani, mitä mahdollisesti siitä seuraisi, tunkeutuivat kyyneleet uudestaan silmiini.
"Minä koetan pyytää sitä", vastasi hellä äitini, "mutta sinun on ensin rukoiltava Jumalalta anteeksi ja anottava häneltä armoa ja voimaa voidaksesi vastustaa ja voittaa tottelemattomuuteen kiusausta."
Kun isä tuli kotiin ja sai tietää, mitä minä olin tehnyt, näytti hän aluksi hyvin tuimalta, eivätkä hänen tuuheat viiksensä ennustaneet mitään hyvää. Kuitenkin kuu minä katuvaisena astuin hänen eteensä, tunnustin vikani ja anoin sitä anteeksi, muuntuivat hänen jyrkät kasvonsa lempeämmiksi. Hän otti -minut syliinsä, pyyhkäsi otsaltani hiukset ylös ja sanoi: "mielelläni annan minä sinulle anteeksi, Kalle, koska minä näen sinun olevan pahoillasi tottelemattomuudestasi ja katuvan sitä; mutta anna sen nyt olla opiksi tulevaisuudessa, että et enää milloinkaan vasta ole tottelematon."
Sydämestäni lupasin minä silloin olla aina kuuliainen, mutta totta on, että minä taas heti unhotin sekä lupaukseni että Jumalan kaikki näkevän silmän.
Yhdeksäs luku.
Tapperin nimipäivälahja. Ajeluretki vaunuissa. Minä antaudun lääkärin toimeen. Kurjan surkea kalamatka.