Isälläni oli Tapper niminen renki. Hän oli entinen sotamies ja yli kolmen kyynärän pituinen. Jykevä ja vahva hän oli kuin karhu, mutta siivo ja hyvänluontoinen. Erittäinkin ystävällinen ja avulias oli hän meitä lapsia kohtaan. Pitkinä talvisina iltapuhteina teki hän minulle leikkikaluja. Hyvin hän olikin kätevä nikkaroimaan ja tekemään pikku kapineita, ilman muitta työkaluitta, paitsi terävää linkkuveistänsä, mutta sillä hän mielellänsä kerskasikin. Terävä olikin Tapperin veitsi ja kun hän koko voimallansa sillä vuoli, lentelivät lastut hänen ympärillään, kuin lumihöyteet.
Muutamana iltana istui hän keittiössä ritisten uunissa palavan tulen edessä ja vuoleskeli paria puupölikkää.
"Mikä siitä tulee, jota Tapper nyt vuolee parhaillaan?" kysäsin minä uteliaana, kun tuiskuna tulin ulkoa keittiöön.
"Siitä tulee ukko, jonka nimi on: kärkäs kysymään", vastasi Tapper ystävällisesti minuun katsellen.
"Mutta sanokaas, mitä te aiotte tehdä tuosta puunkappaleesta?" kiusasin minä yhä itsepäisesti.
"Jos olet kiltti, niin saat nähdä sen — annas kun ajattelen" — ja Tapper laski sormillaan — "niin, yhdentoista päivän perästä tästä lukien, saat nähdä, mutta et ennen; — se on kahdeksaskolmatta se päivä, ymmärrätkös?"
"Kahdeksaskolmatta! Ahaa — Kallen päivä! Silloin se on varmaan jotakin, jonka annatte minulle — eikös ole Tapper?"
"Pienet pojat eivät koskaan saa tottua uteliaiksi", mutisi Tapper ja vuoli vuolemistansa vaan. Oli aivan mahdotonta saada salaisuutta häneltä urkituksi. Minä arvailin ja arvailin, otinpa siskotkin avuksi, mutta me emme voineet keksiä, mitä Tapper aikoi tehdä. Meidän täytyi harjoittautua kärsivällisyydessä kokonaista yksitoista päivää, Tulihan se viimeinkin tuo toivottu ja merkillinen Kallen päivä. Minä juoksin ulos Tapperia tapaamaan, sillä nimipäiväpöydällä ei ollut mitään, jota hän olisi voinut tehdä; ja siksi tahdoin saada tietää, minkä vuoksi hän oli narrannut minua. Minä menin talliin, jossa hän oli hevosia hoitamassa.
"Hyvää päivää Tapper!" tervehdin minä.
"Hyvää päivää Kaarlo herra", vastasi hän ja asettui asentoon ihan, kuin olisin minä ollut hänen luutnanttinsa. "Toivotan onnea! — nyt on Kallen päivä tänään", sanoi hän ja nosti kaksi sormea korvalliselleen.