"Mutta luuletko sinä meidän olleen niin kilttejä, että äiti kotiin tultuansa antaa meille markkinalahjan?"
"Kyllä minä luulen ja minä kerron, jotta, te olette olleet siivoja", vakuutti Maija-Stiina. Siihen mekin tyydyimme ja tyytyväisinä menimme vuoteillemme.
Oi, minkä palkinnon saimme hyvästä käytöksestämme! En milloinkaan ole tuntenut itseäni niin rikkaaksi, kuin markkinapäivää seuraavana aamuna. Herätessäni silloin oli pöydällä pienen vuoteeni vieressä mitä uljain puuhevonen. Minä nimitin sen heti Ruskoksi. Se oli öljyvärillä erittäin koreaksi maalattu ja sillä oli hyvin korkeat, aivan suorat jalat ja valkea laukki otsassa. 'Kaula oli yhtä suuri, kuin koko muu ruumis yhteensä ja sitte oli sillä isot pörhökorvat ja häntä oikeista jouhista. Karvaltaan oli se vaalean sininen, mutta kuitenkin kutsuin minä sen Ruskoksi, sillä sen niminen hevonen oli isälläkin. Nyt oli siis minulla oma hevonen!
Lotan ilo lahjastaan ei myöskään ollut pienempi. Häh sai kuusi paria pieniä kahvikuppia, pienen kahvikannun ja kermakulpin, jotka kaikki olivat valkoisesta posliinista.
Elsa sai sorvatun puunuken, joka oli öljyvärillä maalattu, niinkuin
minun Ruskonikin. Puku sillä oli ruskeapohjainen ja keltapilkkuinen.
Sen nenä oli hirveän terävä, silmät vaalean siniset ja tukka pikimusta.
Oi, miten rakas se nukke Elsalle oli!
Hirmuvaltias Joonas sai pienen läkkipeltisen torven, jota hän soitti ja toitotti koko pitkän pituisen päivän.
Se' oli sanomattoman hupaisa päivä. Lotta kutsui meitä pitoihin. Pienelle pöydällemme levitettiin valkoinen liina. Kahvikannu, kermakulppi ja kupit asetettiin pöydälle ja me kolme sisarusta, jotka olimme Lotan vieraina, muka, istuuduimme pöydän ympärille. Joonaalla oli päässä paperinen kruunu, jonka täti Kustaava oli leikannut hänelle, ja hän piti nyt komentoa, kuin kuningas istuen istuimellaan.
Luonnollisesti oli Elsalla nukkensa mukana, mutta minä, joka tulin uljaalla Ruskollani ratsastaen, en ottanut hevostani kekkereihin, vaan panin sen "talliin". Ruoskan siihen sijaan pidin minä kainalossani, niinkuin olin nähnyt monon sydänmaan ukon tekevän tullessaan käymään isäni luona.
Meidän suuret kahvikekkerit alkoivat ilolla ja riemulla. Kaikki oli oivallisesti asetettu ja erinomaisen hupaista oli, kun sai olla olevinaan vieraana. Mutta:
"Itku pitkästä ilosta, parku paljon naurannasta!"