Sen sanottuaan lähti poliisimestari. Hän oli saavuttanut tarkoituksensa ja oli todellakin nyt kunnioitusta herättävä.
Tosin ei hän vielä tiennyt itsekään, mihin se perustui tuo hänen voitosta varma, itsetietoinen vakuutuksensa; mutta hän näki valoisan aatteen — tosin vielä hämärästi — kaukaa häämöittävän, ja se useinkin riittää sille, joka tietää käyttää asianhaarat hyväksensä.
"Paperi on ministerille kallis", ajatteli poliisimestari; "hän on kovin pahassa pulassa, miesparka — näinhän sen hänen katseestansa. Saakaamme selville, mitä tuo paperi sisältää."
Etehisessä seisoi Petersen, joka oli sinettinyt koko joukon kirjeitä. Hän ei ollut oikein hyvillään: ensinnä tuo kadonnut paperi ja sitten poliisimestarin pitkällinen olo ministerin luona.
"Oletteko tämän toimituskunnan vahtimestari?" kysyi poliisimestari kiivaasti.
"Kyllä, olen kyllä, tietysti! Kaksikymmentä kuus vuotta neljä ja puoli kuukautta olen — —"
"Minulla olisi vähän juteltavaa teidän kanssa", keskeytti häntä poliisimestari ja meni sisään vahtimestarin huoneeseen, jonka oven hän huolellisesti sulki.
"Ministeri tuli maininneeksi, että hänen pöydältään on kadonnut asiapaperi; mihinkähän se on saattanut joutua?… Olen kuullut, että teihin voi luottaa."
Petersen nyykähytti päätään osotteeksi että poliisimestari kyllä oli oikeassa.
"Ja nyt ei mitään verukkeita! Kertokaa, mitä tiedätte; älkää salatko mitään, muuten voitte itse joutua pulaan — kuka on ollut tuolla sisällä sen jälkeen kuin ministeri sieltä lähti eilen illalla?"