"Vai niin! Ja minä taasen olen tullut siihen päätökseen, että tästä päivästä lähtein pidän oveni lukittuina, kun olen poissa kotoa. Olenpa taipuvainen uskomaan, että varkaus ulettuu aina tänne ministeristöön."
Poliisimestari heristi korviansa. "Mitä tarkoittaa teidän ylhäisyytenne?"
"Mitäkö tarkoitan?… Niin, en tiedä todellakaan, miten muulla tavalla voisin sitä selvittää. Kun eilen illalla lähdin täältä, laskin kädestäni paperin — hyvin tärkeän paperin päälliseksi — ja nyt, kun tahdon ottaa sen esille, on se poissa, kadonnut. Täällä ei ole käynyt kukaan, vakuuttaa vanha, kunnon vahtimestarimme, — ja minä olen hakenut, mutta turhaan. Paperia ei löydy. Eikö se ole ihmeellistä?"
Poliisimestari ei vastannut mitään tähän viime kysymykseen, mutta hän oli hyvin miettiväisen näköinen.
"Oletteko aivan varma siitä, että kaipaamanne paperi oli täällä pöydällä eilen, kun lähditte? Ehkä olette hajamielisyydessä sen panneet johonkuhun muualle — toisien paperien joukkoon esimerkiksi?"
"Mahdotonta! Kaikki muut paperit ovat paikoillansa; tämä ainoa puuttuu."
"Eikä täällä ole kukaan käynyt? Teidän poissaollessanne on pääsy kaikilta kielletty — paitse vahtimestarilta?"
"Niin aivan; ja vahtimestari on, kuten jo sanoin, vanha ja uskollinen.
Hän on puolen ikäänsä ollut ministeristön palveluksessa."
Poliisimestari nousi tavattomalla arvoisuudella, teki kumarruksen ja sanoi:
"Huomenna on minun kunnia antaa teidän ylhäisyydellenne tietoja tuosta kaivatusta paperista."