"Ei! Suokaa anteeksi, teidän ylhäisyytenne; minä en ole niitä, jotka tunkeuvat ministeristön papereihin. Ei! Semmoisiin en minä pistä nokkaani. Eikä ole kadonnut tikkuakaan kaikkien niiden ylhäisyyksien aikoina, joina minä täällä olen palvellut, se täytyy jokaisen tunnustaa. Minä hoidan virkaani yhtä hyvästi kuin nuo koreat keikarit muissa toimituskunnissa, jotka ylvästelevät dannebroogilla napinlävessä; minä puhdistan, lakaisen, tomutan ja siistin, mutta päästää tänne ketään vierasta — siitä ei tule mitään." Tämän pakinansa kestäessä kulki kunnon vahtimestari ympäri huoneessa ja kokoili pienet paperipalaset, jotka lattialla näki. "Nyt pyörähdämme ympäri, saa sanoa", mumisi hän; "onhan se huvitusta sekin", lisäsi hän sitten tuskin kuultavasti, samalla kun hän huudahti: "Tämähän on ihmeellistä, oikein ihmeellistä! Mihin maailmassa on paperi joutunut?"
Petersen muisti aivan hyvin, että hän oli laskenut vanhan Henningin sisään vastaanottohuoneeseen, mutta kun saattaisi näyttää virkavirheeltä, jos hän sen kertoisi, ja kun Henning sitä paitse monta vuotta oli tottunut kulkemaan ministeristön huoneissa, missä tahtoi, ei siitä vahtimestarin mielestä kannattanut puhuakaan.
Joku noputti ovelle, joku, jolla oli asiaa ministerille.
"Poliisimestari", ilmoitti Petersen; "ottaako teidän ylhäisyytenne vastaan?"
"Anna hänen astua sisään."
Petersen katosi, ja ministerin nurpeus salautui ystävällisen hymyn taakse, kun hän tervehti poliisimestaria. Mutta keskustellessaan hänen kanssaan kulki hänen silmänsä aina vähän väliä kirjoituspöydälle, näyttäen että hän yhä vaan ajatteli kadonnutta paperia. Kun poliisimestari oli toimittanut asiansa ja nousi lähteäksensä, kysyi ministeri:
"Mitä uutta muuten tänä päivänä?"
"Ei mitään", vastasi poliisimestari ja kohotti olkapäitään; "ei tapahdu mitään, kaikki on yksitoikkoista ja ikävää.
"Ja kumminkin sanotaan että poliisi, pappi ja lääkäri aina tietävät, jos mitä tapahtuu."
"Olen lukenut tuollaista. Te taasen, herra ministeri, muistanette, oppinut kun olette, noita muinaisaikoja ja arvostelette nykyaikaa niiden mukaan. Muinoin tunnustivat ihmiset salaisuutensa papille, uskoivat lääkäriä ja antoivat tuomareille tekemistä; mutta nyt ei enää ole niin. Meidän aikamme on röyhkeä ja älytön. Joku sepänsälli pieksää vaimoansa, joku löysäläinen varastaa emäntänsä makuuvaatteita, joku puukhollari pettää isäntäänsä — tuollaisia pikkutapauksia on meillä joka päivä, mutta suuret asiat ovat loppuneet, eikä neroja ole enää konnien ja pettäjien joukossa. Näpistelemisiä ja pikkuvarkauksia — siinä kaikki näinä surullisina aikoina."